Uunibroilerin ohje
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
puolet purjosipulista
3 valkosipulin kynttä
1 punasipuli
pakastettuja kantarelleja
öljyä (rypsiöljyä)
ruususuolaa
mustapippuria myllystä
voita
Yrttisekoitus: persiljaa, rosmariinia, oreganoa ja meiramia
sitruunan mehua
Broileri
Paloittele paprikat, kantarellit ja sipulit vuoan pohjalle, johon on lorautettu vähän öljyä. Hiero broilerin pintaan ja sisälle yrttejä, suolaa ja pippuria. Muutama voinokare vielä koipien väliin ja lopuksi hieman öljyä pintaan. Laita broileri pedille ja paista noin 160 asteessa reilut kaksi tuntia. Tulihan siitä hyvää, vaikka ei aivan ollutkaan Nigellan ohjeen mukainen. Alkuperäisessä ohjeessa oli sitruunaa, minulla vain mehua.
Maistelin broileria heti uunista otettuani, niinpä unohdin ottaa kuvan valmiista ruoasta. Lisukkeena tarjosin voissa ja öljyssä paistettuja (ei ruskistettuja) kuutioituja perunoita (raakoja), porkkanoita ja bataattia
Yrttibroileri pedillä. |
Ilman siivoustakin koti rakastui, kun keräsin kaikki joulujutut kaappiin. Johan niitä olikin katseltu.
2 kommenttia:
En muista olenko tehnyt tuota versiota, pitää kokeilla joskus.
Lähetä kommentti