lauantai 11. tammikuuta 2014

Herkuttelua

Pakkanen paukkuu jo kymmenessä asteessa, mutta edelleen odotellaan lisää lunta. Sitä on vain hieman. Herkuttelen jälkiruoalla, ja liikuntaakin pitäisi lisätä. Mutta kaikki aikanaan.

Katsoin Fox:lta kapinakokki Hämäläisen taituruutta ja mieleeni jäi suklaamousse. Yritin muistella ohjetta, taitaa olla oma ohjeeni.

Suklaamousse

100 g tummaa suklaata (minulla oli virolaista)
30 g voita
2 rkl sokeria
2 kananmunaa

Sulata suklaa ja voi yhdessä vesihauteessa, anna hieman jäähtyä. Lisää joukkoon sokerin kanssa vatkatut keltuaiset, sitten kovaksi vatkatut valkuaiset kevyesti sekoittaen.

Jaa seos kolmeen voideltuun ja sokeroituun annosvuokaan ja paista 160 asteessa 15 minuuttia. En käyttänyt vesihaudetta, vaan laitoin vuoat suoraan uuniritilälle.  Moussen kanssa tarjosin vadelmahilloa ja jäätelöä. Voin suositella!

Vuoka ennen uuniin menoa

Mousse kohosi hyvin eikä lässähtänyt.
Vuokien alla on pöydällä Jukka Rintalan suunnittelema Tefismart-kaitaliina. Helppohoitoinen Tefismart-liina on painettu ympäristöystävälliselle likaahylkivälle polyesterikankaalle.  Liinan päällä on lasilevy, siksi kuvissa on heijastuksia. Kuvissa näkyvät uuni/annosvuoat olen ostanut Halpa-Hallista á 1,50. Pyörittelin kauan käsissäni Arabian vastaavia, mutta en raaskinut laittaa moninkertaista hintaa yhteen vuokaan.

Pääruokana oli  pesto-siikafileitä. Filereoin siian itse, tosin se on yhtä tuskaa, kun veitseni ei teroituksista huolimatta ole tarpeeksi teräviä. Perkuujätteistä keitin kalaliemen ja pakastin sen tulevaa käyttöä varten

Laita filepalat uunivuokaan, hieman öljy pohjalle. Muutama pieni viilto nahkapuolelle. Fileiden pinnalle suolaa, pippuria ja pestoa. Tein tällä kertaa peston seuraavasti:

Pesto huhmareessa:
Kuivattua tilliä
Paahdettuja pinjansiemeniä
Oliiviöljyä
Valkosipulin kynsi
Raastettua parmesaanjuustoa

Määrät näppituntumalla, niin että pestosta tulee koostumukseltaan sopivaa. Maistele välillä.

Siikafileet paistoin 175 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjosin fileiden kanssa paistettuja, ja sipulilla ja kantarelleilla höystettyjä perunoita.
(keitin perunat ensin miltei kypsiksi)

4 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Tosi namit herkut, niin sukalinen mousse, kuin siikafileetkin.
Ootko ihan ite siian kalastanut?
Nyt on vissiin koko maa saanut lunta ja pakkastakin. On niin talvisen oloista, tosin lumityöt tulee kaupan päällisenä.

annekatariina kirjoitti...

Ei ole minusta kalastajaksi vaikka asunkin miltei meren rannalla. Lunta on meillä hyvin vähän, juuri maa valkoisena.

arleena kirjoitti...

Tuota suklaamoussea pitää kokeilla.
Siikafileet näyttävät herkullisilta.

Pelaguu kirjoitti...

Minulla on sinulle tunnustus blogissani! :) Herkkua ruokaa, täytyy tästä lähteä kalaa tekemäänkin, kun kyllä sitä vain kerran viikossa kalaakin haluttaa lihan sijaan.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista