Osallistuin ensimmäisen kerran Tukholman Älvsjössä pidetyille pohjoismaisille puutarhamessuille. Väkeä lauantaipäivänä oli tungokseen asti. Ja koska en ollut etukäteen tutustunut messuesittelyyn, jouduin tarpomaan ihmisvirran mukana. Kulutin aikaa kahdeksan tuntia, ja loppupäivästä pääsin jo paremmin "ständeille".
Istahdin kuuntelemaan luentoja silloin, kun onnistuin saamaan vapaan paikan. Luennoissa käsiteltiin mm. urbaaniviljelyä elikkä kerrottiin Tukholman puistoihin tehdyistä istutuslavoista, niihin istutetut kasvit ovat saaneet olla rauhassa - ainoastaan on varastettu yksi basilikan taimi! Kuuntelin myös luentoja siirtolapuutarhoista ja luonnonyrttien keräilystä ja käyttämisestä ruoanvalmistuksessa. Mielenkiintoisia ja aina niin ajankohtaisia luentoja.
Olin messuilla Svanbäckin bussimatkalla ja koska laiva saapui Tukholmaan jo puoli seitsemän, menimme ensiksi Scandic-hotelliin aamiaiselle. Hotellin aulassa oli kauniita kukka-asetelmia, tässä niistä yksi.
Pieni otos messuilta:
Kuivabetonista voi tehdä muoteilla persoonallisia laattoja
Yrttilaatikko ei vaadi isoa tilaa, tämä sopisi puistoihinkin
Saviruukut ovat yksinkertaisia ja kauniita
Kaikkea voi kierrättää ja käyttää puutarhassa
Ja pianhan on pääsiäinen
.ja kesän juhlissa voisi tehdä näin romanttisia koristeita..
Paitsi pelargonioita messuilla oli runsaasti sipulikukkia, sipuleita oli myynnissä ja oli esillä myös valmiita asetelmia
Ekologinen istutusalusta
Parvekenurkkaus voi näyttää vaikkapa tältä
Vanhan tuolin uusi elämä pelargonioiden ympäröimänä
..ja sipulikukkia
Harjateräksestä tehty kukkakehikko, vaatii hitsaustaitoa.
Hankin messuilta jonkin verran kukkasipuleita, parsan juurakoita ja valmiita yrttejä ynnä muuta pientä kivaa. Aikaista istutuskevättä odotellessa..