sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Joulujuomaa ja pannusiikaa

Sain ystävältäni reseptin marjajuomaan (voikohan sitä sanoa viiniksi). Nyt marjat ovat muhineet sokeriliemessä kuusi viikkoa ja oli aika pullottaa juoma. Valmista pitäisi olla joulun aikaan.

Näin sen tein:

3        kg marjasekoitusta: variksenmarjoja, mustikoita, juolukoita, puolukoita
3,250 kg fariinisokeria
6         l   vettä

Lisää fariinisokeri  kuumaan veteen (niin että sokeri sulaa), kaada sokeriliuos marjojen päälle. Käytä kannellista astiaa. Viikon ajan hämmennä seosta päivittäin ja sitten seos saa seistä kuusi viikkoa. Siivilöi kahdesti ja pullota kierrekorkillisiin pulloihin.

Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää.


Pullot jääkaappiin odottamaan joulua.

Lounaaksi valmistin eilen pannusiikaa ja porkkana/bataattikuutioita. Pannusiika on valmiiksi perattua ja edullisempaa kuin iso siika. Hyvää oli voissa paistettuna. Perunat eivät aina maistu, niinpä usein teen juureksista ja bataatista lisukkeen.

Porkkana/bataattilisuke

Puolikas bataattia
Kaksi porkkanaa
Voita ja öljyä paistamiseen
Ripaus sokeria
Suolaa
Kuivattua persiljaa
Kuivattua meiramia
Pieni rosmariinin oksa

Paistetaan pannulla kypsiksi.

Annoksessa mukana myös kreikkalaista salaattia.

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

NJAM!!

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥oi,ruoka näyttää niin hyvältä! Kerrothan sitten miten mehusi/viinisi onnistui... tai onnistui varmasti, mutta miltä maistui. :)

annekatariina kirjoitti...

Riitta Sinikka: kerron toki jouluna, miltä juoma maistuu.Täytyy malttaa siihen saakka.

arleena kirjoitti...

Joulujuoma näyttää hyvältä ja kyllä se näyttää pullossa viiniltä.
Ruoka on myös herkullisen näköistä.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista