Uudistuneen Prismamme palvelutiskin suosikiksi on minulle tullut maustamattomat, tuoreet kanapihvit, tai onkohan broileria. Mutta joka tapauksessa ovat pienempiä kuin rintaleikkeet ja huomattavasti parempia.
Kanapihvit
Pannulle voita ja öljyä
Pihvien pintaan pippuria ja suolaa
Paisto molemmin puolin muutama minuutti, ja sen jälkeen haudutin kannen alla kypsiksi.
Vuohenjuustopunajuuret
2 punajuurta, keitetään kypsiksi
Kuoritaan ja viipaloidaan punajuuret uunipannulle
Vuohenjuustoa punajuuriviipaleiden päälle
Pinjansiemeniä
Tilkkanen oliiviöljyä pinnalle
( olen lisännyt myös tuoretta timjamia pinnalle, nyt unohtui)
Paistetaan uunissa grillivastuksen alla kunnes vuohenjuusto on vähän sulanut, 220 asteessa.
Odottaa uuniin pääsyä, oliiviöljy puuttuu vielä. |
Hasselbackan perunat
Katsoin Sikken ruokaohjelmaa ja innostuin kokeilemaan näitä omaan tyyliini.
4 perunaa, keitä lähes kypsiksi
Viiltoja perunoiden pintaan, ei kuitenkaan läpi asti
Laita perunat uunivuokaan ja lisää pinnalle
Lipstikkasuolaa (itsetehtyä)
Parmesanraastetta
50 g sulatettua voita
200 asteisessa uunissa kunnes parmesanraaste on sulanut pintaan
Vuoan pohjalla oleva voisula on sopivaa kastiketta perunoille. |
Jälkiruoaksi tein vielä pannakottaa, ja pinnalle pakastemansikoita. Teen pannakottan helpoimman mukaan elikkä
1 dl kermaa
1 dl maitoa
noin puoli dl Multi-sokeria
vaniljasokeria
kiehautetaan ( ei keitetä) ja laitetaan seos annosvuokiin jääkaappiin jähmettymään. Helppoa ja nopeaa.
Eikä tuo pääruokakaan ole kovin monimutkaista, perunat ja punajuuret voi keittää etukäteen. Valmis tuotos syntyy uunissa ja sillä aikaa voi tehdä salaatin ja kattaa pöydän. Kaikki valmistuu alle tunnin työllä. Ja on vaivan arvoista.
4 kommenttia:
Mä katsoin kans tota jaksoa, jossa Sikke kokkaili Hasselbackoja. Täytyy kokeilla joku päivä, ehdottomasti! :)
Siellähän on herkuteltu pitkän kaavan mukaan.
Meillä oli suppilovahveroista sienikeittoa Hans Välimäen reseptillä.
Hups, maustamattomista broilerpaloista minä väsäsin syötävää hiukan sinun malliisi muuten, mutta tykkään laittaa paistovaiheessa melko paljon cyrryä.
Pannacottat on myös makuuni. Eikö sinun pannacottasi tarvitse lainkaan liivatetta? Ajaako multi-sokeri sen asian?
Aimarii: Multi-sokerilla hyytyy hyvin, en käytä näissä liivatetta.
Lähetä kommentti