torstai 14. marraskuuta 2013

Virkattuja liinoja ja tähtiä

Kuinkahan monta vuotta siitä on, kun olen viimeksi virkannut liinoja...  En muista. Noin neljäkymmentä vuotta sitten olen virkannut sängynpeitteen! Jo kesällä innostuin virkkaamaan enkeli- ja kellokoristeita joulukuuseen, ja nyt innostus laajeni vielä liinoihin ja tähtiin/lumihiutaleisiin. Hain ohjeita netistä ja kirjaston kirjoista. Jostakin syystä en osannut tulkita = lukea oikein kirjoitettuja ohjeita, niinpä jouduin turvautumaan kuviin. Toisaalta parhaimmat ohjeet ovat äitini virkkaamissa liinoissa. Muistelen, että äidillänikin oli tapana ottaa virkkausohje kuvasta, ei kirjoitetusta ohjeesta. Lienenkö perinnyt. Liina polvelle ja siitä kopioiden virkkaamaan.  Nämä kaikki virkkaukseni menevät omaan käyttöön, joten en taida saada syytetttä plagioinnista. Äitini virkkasi aikoinaan joka päivä monta tuntia; ja silloin syntyi sängynpeitteitä, liinoja, verhoja ja kupinalusia. En taida päästä äitini saavutuksiin tällä saralla.

Nyt käytin lankana Novitan Kotiväki-puuvillalankaa. Ehkäpä tuo lanka on vähän liian paksua, koska joistakin virkkauksista tulee liian isoja. Mutta kokeilen nyt tällä. Ja sitten kun saan työni viimeisteltyä ja tärkättyä, näen lopputuloksen kunnolla.

Vielä tein havainnon että mitä vanhempi kirja sen kauniimpia malleja. Lieneekö tämä nostalgista ajattelua, mutta ennen muinoin luotiin koristeellisempia käsitöitä. Alla olevat kuvat ovat viimeistelemättömistä luomuksista. Kirjoitan uuden postauksen, kun saan enemmän tähtiä ja liinoja tärkättyinä. Osa liinoista menee ikkunakoristeiksi.


Malli äitini virkkaamasta liinasta, kirja on lainakirja, jossa kauniita pitsiliinan malleja.

Ohjeet poimittu nettikuvista.


Huomenna lähden Tampereelle Kädentaitomessuille hakemaan uusia ideoita, ja ostoslistalla on kynttilän sydänlanka. Ehkä löytyy muutakin.

Virkkaushistoriaani korjaan siltä osin, että olen toki virkannut villalangasta isoäidinneliöitä, bonchon jne.

1 kommentti:

arleena kirjoitti...

Sinultahan on tullut solkenaan pitsiliinoja.
Mukavaa ja antoisaa reissua

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista