torstai 21. marraskuuta 2013

Onnistuihan se....

Minulla on monet led-ulkovalot, sarjoja on siunaantunut vuosien varrella. Mutta kun ulkona on vain yksi pistorasia, niin piti saada kaksille valoille jokin jatkojuttu. Katsoin Clas Olssonin nettikaupasta, että heillähän on näppärä ulkovalo/T-haara johtojen liittämiseen. Kipaisin ostamaan sen


Mutta kotona yllätykseni oli suuri,tämä kiva jatko ei käynyt mihinkään muuntajaani taikka johtoon. Niinpä takaisin Olssonille ja kysyin mihin ihmeen kiinalaiseen valosarjaan tämä on keksitty. Käy kuulemma kaikkiin Clas Olssonin valosarjoihin (niitä minulla ei ole). Ystävällinen myyjä hyvitti minulle tämän turhakkeen ja ostin mötikän, johon sain kytkettyä kahdet johdot. On vaan turhan jämäkkä, mitenkähän pysyy seinässä.



En ole mikään varsinainen "jouluihminen", mutta synkkään syksyyn on kiva saada valoja lisää. Takapihan kuuset ovat kasvaneet niin suuriksi, että päätinkin laittaa valot vain tekemääni kuusikoristeeseen terassille. Muuten vien lyhtyjä pihalle.


Eino-myrsky kaatoi suuren kuusen kuntopolulle, siitä sain sopivia oksia koristamaan sarvea.


Yritin löytää kaupasta jotakin alustaa, jolle voisin pingottaa virkkaamani tähdet ja liinat. En löytänyt. Sitten muistin, että minulla on useampi istuinalusta kaapissa käyttämättöminä. Ne ovatkin oivallisia alustoja pistellä neuloilla virkkaukset kiinni. Tärkkäsin ensimmäisen satsin sokeritärkillä: 1 dl sokeria ja 1 dl vettä kiehautin kattilassa niin että liuos oli kirkasta, siihen kastelin työni ja nuppineuloilla alustaan kiinni.  Nuo ovat valkoisia, vaikka kuva näyttää jotakin muuta.


Virkkasin 100 g Kotiväki-lankaa niin loppuun, että pienin tähti jäi himpun  verran vajaaksi. Huomanneeko sitä kuusessa.

1 kommentti:

arleena kirjoitti...

Siellä on jo kuuraa maassa.
Kaunista valojälkeä tulikin, kun pistit pistokkeen seinään.
Kuusenkoristeet ovat hienoja uniikkikoristeita.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista