lauantai 16. marraskuuta 2013

Messuilua

Kävin eilen Tampereella Kädentaitomessuilla, matka taittui mukavasti bussilla. Messut olivat minulle positiivinen yllätys; suuri valikoima erilaisia käsitöitä, käsintehtyjä esineitä, valmiita tuotteita ja raaka-aineita ostettavaksi. Kyllä Suomessa löytyy suuri joukko ihmisiä, jotka osaavat ja keksivät aina vaan uusia tuotteita ja tekotapoja. Yritin löytää ideoita omiin käsitöihini ja askarteluihin. Olihan siellä virkattua, kudottua, rautalangasta väännettyä, paperista, huovasta, lasista, helmistä jne. tehtyä. Oma lukunsa ovat kauniit valmisvaatteet, joita oli esillä Jukka Rintalan luomuksista lähtien. Hyvin kauniita, myöskin muotinäytöksiä Leena Sarven vetäminä.

Ostoslistallani oli vain kynttilän sydänlangat. Löysin sydänlangat, ja tällä myyjällä oli myös kauniita mustikanvarpukoreja valoineen. Messuillahan oli valokuvaaminen kielletty, mutta luvalla sain ottaa näistä mustikanvarpukoreista kuvan. Toivottavasti kauniit korit menivät kaupaksi.


Ostossaldoni näyttää tältä




Kaksi paperiarkkia enkeleiden tekemiseen, Alpaca-villalankaa pieniin neuleisiin, sydänlankaa, kuparitähden tekeminen -ohje ja kuparilanka, lusikkakoru ja metallirengas. Noita vanhoista hopealusikoista tehtyjä koruja oli paljon ja muutenkin lusikoista ja muista vanhoista keittiövälineistä tehtyjä koriste- ja käyttöesineitä. Taitavasti Jaana Hirvonen on tehnyt lusikkakorut, upea. Uusiokäyttö ja luonnon materiaalit ovat tätä päivää.  Joulukuusen tähti- ja hiutalekoristeita oli paljon virkattuina, huovutettuina ja väännettyinä. Saas nähdä miten tuon kuparitähden kanssa käy, myyjän mukaan tämä on malleista helpoin. Monimutkaiselta näyttää.

Jossakin vaiheessa laitan kuvia valmiista askarteluistani, jos ne tosiaan valmistuvat.

Kädentaitomessuille kannattaa mennä kymään, jos osuu vielä huomenna matkan varrelle.

4 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥tosi kivoja ostoksia! Kauniin värisiä lankojakin!

arleena kirjoitti...

Pitääpä katsoa miten kuparitähti syntyy. Saisinpa edes ne kuuset tehtyä.

Unknown kirjoitti...

Kyselit siitä jouluruususta..kasvaako se kuitenkin sulla puutarhassa. Milloin olet istuttanut, ei nimittäin välttämättä kuki parina ensimmäisenä vuonna. Tekee usein syksyllä jo muutamia nuppuja, mutta varsinaisesti sitten keväällä ryöpsähtää kukkimaan kunnolla. eipä se kerkeisikään täällä pohjolassa.
Onhan se vähän haasteellista yrittä sisällä kasvattaa, tahtoo kaikki kuivua, mutta kukkii minkä kukkii ja sitten viskaan johonkin komeroon( silloin tällöin kastelen )odottamaan kevättä, jolloin istutan maahan.

Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

annekatariina kirjoitti...

Tuossa terassinvieripenkissä se jouluruusu kasvaa. Lohdullista kuulla että saattaa vielä kukkiakin. On ollut vasta pari vuotta maassa.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista