-

-

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Meillä sataa

Sateen tulo meillä on sekä uutinen  että erittäin toivottu. Yli kaksi viikkoa hellettä on kuivattanut maan niin, että pian ei kasva mikään. Nyt sitä vettä tulee ja kyllä olen iloinen. Pihan viime syksynä ostamani Mustilan hortensiakin aloittaa kukintansa ja onneksi saa kastelun.


Tänään aamupäivän helteessä kävin poimimassa mustikat. Ensimmäistä kertaa käytin poimuria. No perkkaamiseen meni kauemmin kuin poimimiseen, mutta toisaalta oli hyvä olla poimuri mukana siinä helteessä.



Seuraavaksi vuorossa on vadelmien poiminta. Pihan muutamasta vadelmapensaasta tulee mukavasti marjoja, joka päivä pari pientä rasiaa pakkaseen. Ja mikä parasta ei vielä ole tullut yhtään matoista marjaa vastaan. Suuremman saaliin toivossa menen vielä ensi viikolla metsään hakemaan vadelmapaikkaa.


lauantai 26. heinäkuuta 2014

Aikaansaannokset vähissä

Ja helteet vaan jatkuu. Kolmenkymmenen asteen lämmössä pehmenee niin, ettei meinaa saada mitään aikaiseksi. En ole auringonottajatyyppiä enkä myöskään uimarannoilla viihtyvä. Sisällä, kun pistää läpivedon päälle, pystyy jotakin tekemään. Mutta vähän.

Sain punotuksi isomman vinopunontakorin ja laitoin siihen "hantaakit" kiinni. Harmillisesti vaan meidän kaupungista ei löytynyt tarpeeksi isoja sisarniittejä, niinpä oli pakko tyytyä näihin mitä löytyi. Hakkasin ne vasaralla kiinni, toivottavasti pysyvät. Vielä jäi korintekemisessä parantamisen varaa, mutta kerta kerran jälkeen onnistuu paremmin. Kaikki ohjeet olen ottanut Facebookista Kahvikassi-ryhmän sivustoilta. Ja löytyy niitä ohjeita youtubestakin. Jos joku ihmettelee kuviointia, niin sanottakoon etten ole yrittänytkään saada mitään kuviota aikaiseksi. Juhlamokka-pusseja käytetty.


Ja uutta pukkaa. Aloitin hakapunonnalla korin tekemisen. Ja tämä onkin sitten taas oma lukunsa, kuinka saan sen onnistumaan. Pitää punoa ja ommella. Lopputulos selviää myöhemmin.


Tekemäni betonilaatat kuivuvat ja odottavat pääsyä sopivaan paikkaan. Käytin käsinsekoitettavaa kuivabetonia. Väliin laitoin kanaverkkoa tueksi.


Kävin Pietarssaressa Jaakon Päivillä. Siellä oli torilla ja käsityöpuodissa taidokkaita käsitöitä. Siinä ihmisvilinässä en saanut otettua valokuvia, enkä oikeastaan kehdannutkaan ottaa kuvia toisten tekemistä, myytävinä olevista käsitöistä. Materiaaleina oli savea, betonia, kangasta, pitsiä, kahvipusseja jne. kierrätysmateriaaleja.

Puutarha kärsii kovasti kuumuudesta. Meillä ei rivitalon pihalla ole mitään kastelujärjestelmää. Yritän iltaisin kantaa kastelukannulla vettä kriittisiin paikkoihin, mutta kaikkea ei voi pelastaa. Kukat kukkivat entistä vähemmän aikaa, mutta onneksi niitä ilmestyy jatkuvasti uusia. Tässä malvat ja ylioppilaat (saippuakukat) kukkivat sulassa sovussa.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Raumalaisia pitsejä ja ruukkimaisemia

Sisarustemme askartelukerhon kesäretki suuntautui tällä kertaa Raumale. Ja kohde oli valittu ihan oikein. Rauman vanha kaupunki on ihastuttava vanhoine taloineen, kapeine kujineen ja monine puoteineen ja kahviloineen. Siellä on osattu hyödyntää vanhan kaupungin miljöö oikealla tavalla. Kapeilla kujilla on hauska tepastella, tosin tällä kertaa ilma oli liian helteinen. Pitsiviikkojen aikaan Raumalla oli avoimia pihoja, pihakirppiksiä, taidenäyttelyitä, työnäytöksia ja tietysti pitsinäyttelyitä.

Voin suositella matkaa Raumalle ainakin nyt pitsiviikon aikaan.


Työpajaan voi osallistua sekä lapset että aikuiset.

Pikkushopissa suuri valikoima pitsejä.

Taidokkaita nyplättyjä pitsejä näyttelyssä.


Kirppis pihapiirissä

Kauniissa kivikirkossa oli urkukonsertti.
Ja retkellä pitää tietysti yöpyä. Tällä kertaa valitsimme Ahlströmin ruukkimiljöön yöpymispaikaksi. Täysin uusi tuttavuus ja oi miten ihastuttava. Huoneet olivat valoisia ja tilavia, samassa rakennuksessa oli myös täysin varusteltu keittiö käytettävissä. Jos kaipaat rauhallista  yöpymispaikkaa ja rauhoittavaa ympäristöä, valitse Noormarkussa sijaitseva Ahlströmin Ruukki, tässä kohteen nettisivut

Majoitusrakennus

Vehnäpelto aamun usvassa


Aamiais- ja lounaspaikka

Noormarkun vanha kivikirkko

Koivukuja Ahlströmin ruukin miljöössä.
Ja retkemme kotimatkan osuuteen kuului käynti Tuurin Kyläkaupassa. Se kauppakompleksi suosiostaan huolimatta ei saanut retkeläisten keskuudessa suurempia riemunkiljahduksia.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Hellepäivän keittoa ja pieni puutarhakierros

Taas mittari näytti 27 astetta. Sopivaa ruokaa tällaisena päivänä on kesäinen keitto vaan ei kesäkeitto tällä kertaa

Keitto ja siihen käytetyt ainekset (osaksi omalta kasvimaalta)


Lipstikkaa kolme vartta
Pieni kesäkurpitsa
Yksi iso peruna
Pala purjoa
Vettä

Keitetään pehmeäksi ja soseutetaan sauvasekottimella. Lisätään puoli rasiaa maustamatonta tuorejuustoa ja
kourallinen emmental raastetta
Suurustetaan lusikallisella Maizenaa. Lopuksi suolaa maun mukaan ja ihan viimeksi 1 dl kermaa.

Tämä on ihan tavallista keittoa, mutta tällä kertaa peruna ja kesäkurpitsa vähän pehmensivät lipstikan voimasta makua


Marjat aloittavat kypsymisen puutarhassa. Vadelmia ja mesimarjoja kypsyy joka päivä. Herukat antavat vielä odottaa muutaman päivän.




Luulin jo alennuspelargonioiden kuolevan pois, mutta nehän aloittavatkin uuden kukinnan entistä kauniimpina.




Ja mitäkähän mahtaa tulla näistä Tukholman Puutarhamessuilta ostamistani sipulikukista. Vartta kasvaa, muttei kukista tietoakaan. Enkä tiedä mitä ovat  nimeltään.


Nyt on tosiaan niin paahtava helle päivisin, ettei pihalla jaksa tehdä mitään. Loppuviikolla on pakko kerätä yrttejä kuivuriin. Ja rikkaruohojakin pitää kitkeä. Mustikatkin kypsyvät metsissä, joten pakko on kohta suunnata mustikanpoimintaan.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ennen sadetta..

jota viimeinkin saatiin. Nyt on kolmena päivänä satanut, välillä hyvin reippaasti. Muttei haittaa.Sateen jälkeen tulee aina pouta. Tässä muutamia kukkivia ennen sadetta:

Näitä sipuleita ostin Tukholman puutarhamessuilta.
En muista kukkien nimeä, mutta erilaisia tulossa - ja läheskään kaikki eivät ole lähteneet kasvuun.





Kävin viime perjantaina Alavetelissä Loppis Race -tapahtumassa. Siellä pihakirppiksiä oli pitkin kylää ja tarjonta oli suurimmalta osin vaatteita ja lasten tavaroita. Löysin sieltä tuollaisen vaasin. Se on juuri tarpeeksi rumannäköinen ollakseen kaunis puutarhassa, hinta 2 euroa.



Ja ensimmäinen vinopunontakorini onnistui miltei täydellisesti. Pientä hienosäätöä seuraavan korin punonnassa. Mutta olen tyytyväinen, että tekniikka tuli tutuksi, tästä on hyvä jatkaa.

 ja seuraava on jo työn alla. On sen verran suuritöinen, että aikaa kuluu. Olen tekemässä  nyt vähän suurempaa - kauppakassiksi.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Savustuspönttö

Ostin marketista savutuspöntön, ruostumatonta terästä. Ei mikään merkkituote, hinta vain 39 euroa. Koska perheessä ei ole kalastajaa, ostin kalatkin marketista. Ja tämä pöttö on sähköllä toimiva. No sitten tämä ensimmäinen savustuskokeilu. Leppäpurua ja kaksi sokeripalaa puruhyllylle. Kalat laitoin folion päälle ja sitten vain ritilälle ja töpseli seinään. Tämä on varmaan tarkoitettukin ulkokäyttöön, sen verran tupsahteli höyryä ulos, ja muutama tussahdus alussa. Kuuluneeko asiaan.

Mutta tulos oli todella herkullinen. Kastoin kalat 15 min. savustuksen jälkeen suolaveteen. En ole koskaan saanut marketista näin mehukkaita savustettuja siikoja. Ostos oli nappiin osunut. Ja voihan tuolla savustaa muutakin kuin kaloja, täytyy tutustua ja kokeilla.


Siiat oli perkattu muttei suomustettu.
Suolaus ei vain mennyt nappiin. Ripottelin vielä vähän sormisuolaa valmiille kaloille. Vaatii kokeilua, jotta saa sopivan suolaveden.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Torstain puuhasteluja

Aurinko on iloinen asia, mutta kaipaan sadetta. Nyt kun muutama päivä on ollut helteisen kuumaa, alkaa pihan kasvit kaivata jo sadetta. Yritän kantaa vettä iltaisin - mutta.... Lehtikaaleni ovat kovasti kärsineet. Niihin tuli kaaliperhosia ja söivät lehdet rei´ille, sumutin niitä Neudorffin hyönteissumutteella. Toivon, että syksymmällä tulisi uusia lehtikasvustoja. Kastelen niitä kumminkin siinä toivossa, että virkistyvät.

Ensimmäiset mansikat sain syödä tänään omalta maalta. Ja nuo pionit ovat niin mahtavia. Ostin kaveriksi Santa Fe -kiinanpionin, siihen tulee kaksiväriset kukat .




Reunapenkissä kukkii aina, uusia aukeaa jatkuvasti.


Aloitin taas kahvipusseista koriksi -askartelun. Tällä kertaa yritän tehdä korin vinopunonnalla ihan ohjeen mukaan. Tämä vaatii aikaa ja keskittymistä. Laitan kuvan valmiista tekeleestä, jos saan sen onnistumaan. Ohjeita googlasin netistä.

Hallittu kaaos.
Uhmasin 25 asteen hellettä ja lähdin iltarasteille sunnistamaan. Ja sieltä palatessa näin sähkölinjan alla upeita horsman kukkia. Ja niitähän täytyi poimia mukaan. Kotona liotin kukkia ja keittelin mehuksi Herkkusuun lautasella -blogin ohjeen mukaan. Käytin vain kukat, vaikka kuvassa on liotusvedessä vielä muutama lehti. Teen huomenna toisen reissun "rentun ruusujen" poimintaan.


Lämmintä horsmamehua

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Hellettä ja hellejuomaa..

Mutta on sillä helteellä  kääntöpuolensakin. Minun rivitalon puutarhassa ei ole mitään kastelujärjestelmää takapihalla. Onneksi on räystäskourun alla suuri saavi, josta riittää nyt muutamalle illalle vettä. Muuten joudun kantamaan kasteluveden sisältä. No en valita, kyllähän sadettakin saadaan.

Nyt pioni aloittaa kukintansa. Menen huomenna katsomaan, josko löytäisin uusia pioneita kaveriksi.


Ritarinkannus on mieleeni, ja on karhunvatukan kukatkin aivan ihania.




Salaattia kylvin liian paljon kerralla, nyt sitä on yli oman tarpeen. Tein aamulla vihersmoothieta. Kuvassa väri ei vastaa luonnollista

Smoothiin käytin: maustamatonta jogurttia, vihreää salaattia ja lehtimangoldia. Ja hyvää tuli.



Smoothie oli todellisuudessa vihreämpää, kirkas aurinko vääristää.


Juhannusruusu on kukkinut vasta muutaman päivän. Tänään sain onnistumaan terälehtien kuivattamisen koristeeksi. Kananmunan valkuaisen vatkasin hieman niin että tuli kevyttä vaahtoa (mutta juoksevaa). Kastoin terälehdet ensin valkuaiseen ja sitten hienosokeriin. Lopuksi vielä sirottelin sokeria pinnalle. Nyt ne ovat kuivuneet kauniiksi. Pakastan terälehdet tulevaa käyttöä varten.


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Pitihän se toteuttaa...

Loma-asuntomessuilla näin suunnistuskartoilla päällystetyn tuolin. Minulla noita karttoja piisaa monta laatikollista, niitä kun ei raaski heittää roskikseen. Otin vanhimmasta päästä karttoja ja liimailin tuolille. Siinä viivähti tovi, kun ei sen liimaaminen kaikkine kulmineen ja puolineen ollutkaan kovin nopeaa hommaa. Lopuksi venelakkaa pintaan muutama kerros. Ja siinä se nyt on.


 Karttoja on Suomen metsistä kuin myös Sveitsin Alpeilta, tällä kertaa.




Puutarhassa on ensimmäinen tumma unikko puhjennut kukkaan. Ja sormustinkukat aloittavat. Sormustinkukat ovat siitä hauskoja, että ne ilmestyvät aina eri kohtaan kukkapenkkiä ja väristä ei voi koskaan olla varma.



Kivikkopenkissä on havaittavissa jo villiintymisen merkkejä. Tälle pitää tehdä jotakin.


Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista