tiistai 17. kesäkuuta 2014

Katsaus pihalle

Meillä ei onneksi ole satanut lunta, ei kyllä vettäkään. Maa kaipaisi jo sadetta. Aurinko on paistanut koko päivän ja lämpöasteita vain kuusi. Ei kovin hyvä sää puutarhan kasveille. Salaatit ja yrtit ovat kasvaneet toistaiseksi hyvin, juurikkaat vaan itävät melko hitaasti ja vain pieniä sirkkalehtiä näkyy kasvimaalla.


Salanova ja rucola ovat jo syömäkelpoisia, kuin myös oregano ja timjami. 
Lehtimangoldi vaatii vielä hieman kasvua. Bataatti kyyhöttää tuolla vasemmassa nurkassa.



Lehtikaalesta voin kohta valmistaa ruokaa.


Kukkivia perennoja on siellä täällä; päivänkakkaroita, lemmikeitä, unikkoja, akilleijoja, kurjenpolvia - kukkaloistoa riittää koko kesäksi. Vaikka päivänkakkarat leviävät, tykkään kun niitä on useammassa penkissä pieninä ryhminä. Taittelen niitä myös maljakkoon sisälle.







Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista