Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sataa ja paistaa

Viime viikonlopun Jukolanviesti oli todellinen mutaviesti. Mutta ei se sateisuus ja muta haitannut minua Venloissa. Juoksin kolmannen osuuden ja otin rauhallisesti sateesta johtuen, koska joudun käyttämään silmälaseja suunnistaessa ja parempi tarkasti ja varmasti kuin hätäillen ohi. Mutta se vaikeampi osuus oli, kun olimme lähdössä viestin jälkeen kotiin. Auto oli savisella pellolla vajonnut niin, ettei ilman traktorin vedätysapua sitä saatu pois. Ja traktoria odottelimme yli kaksi tuntia, olihan siellä muutama muukin jumissa. Mutta lopulta pääsimme siltäkin reissulta kotiin - tosin vasta aamuyöstä. Tämä Venlaviesti saattoi olla minun viimeiseni, annan paikkani nuoremmille, vaikkakaan suunnistusta en lopeta.

Eilen illalla lähdin iltarasteille ja rankkasade yllätti totaalisesti. Ei ole aikoihin satanut niin paljon. Pellot näyttivät lähinnä riisiviljelmiltä. Sade raikastaa, mutta rankkasade on jo vähän liikaa. Mutta nyt paistaa ja saamme nauttia valoisasta juhannusyöstä. Kaikki muu paitsi suunnistus on turhaa... :)

Pihalla kukkii juhannusruusu ja syreenit, päivänkakkarat ja akileijat. Lumipalloheisi on taas joutunut kirvojen hyökkäyksen kohteeksi, ei ole siitä pensaasta mitään iloa. Huoh!



Paikalliselta kalastajalta kävin aamulla ostamassa siikoja ja savustin ne itse sähkösavustimessa. Olivat kyllä hyviä. Tuore kala on aina tuore, marketin kalat kalpenevat noiden torikalojen rinnalla. Kalan lisukkeeksi tein varhaiskaalisalaattia (soveltaen)

Kaalisalaatti


1 pieni varhaiskaali
1 omena
muutama retiisi
Pilkoin nämä pieniksi kulhoon, johon lisäsin
tilkan viinietikkaa
suolaa
mustapippuria
puoli purkkia smetanaa höystettynä dijon-sinapilla

Jälkiruoaksi valmistin vielä raparperipiirakan oman puutarhan raparpereista - kermaviiliä, kananmunaa, sokeria, raparperiä. Tähän käytin valmista Myllyn Paras -piirakkataikinaa.



 Rauhallista Juhannusta!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Katsaus pihalle

Meillä ei onneksi ole satanut lunta, ei kyllä vettäkään. Maa kaipaisi jo sadetta. Aurinko on paistanut koko päivän ja lämpöasteita vain kuusi. Ei kovin hyvä sää puutarhan kasveille. Salaatit ja yrtit ovat kasvaneet toistaiseksi hyvin, juurikkaat vaan itävät melko hitaasti ja vain pieniä sirkkalehtiä näkyy kasvimaalla.


Salanova ja rucola ovat jo syömäkelpoisia, kuin myös oregano ja timjami. 
Lehtimangoldi vaatii vielä hieman kasvua. Bataatti kyyhöttää tuolla vasemmassa nurkassa.



Lehtikaalesta voin kohta valmistaa ruokaa.


Kukkivia perennoja on siellä täällä; päivänkakkaroita, lemmikeitä, unikkoja, akilleijoja, kurjenpolvia - kukkaloistoa riittää koko kesäksi. Vaikka päivänkakkarat leviävät, tykkään kun niitä on useammassa penkissä pieninä ryhminä. Taittelen niitä myös maljakkoon sisälle.







lauantai 25. tammikuuta 2014

Viikonlopun herkkuja

Ostin perjantain kauppareissulla ison valkokaalin, ehkä liiankin ison. Jääkaapissa on Coleslaw-salaatti muhimassa. Vielä jäi kaalta runsaasti. Niinpä tein silakkapihveille lisukkeen.

Silakkapihvit ja paistettu kaali


Silakkapihvit maustoin suolalla, pippurilla, tillillä ja meiramilla, pyöräytin pihvit ruisjauhoissa ja paistoin voissa. Aina yhtä hyvää

Pilkoin kaalin pieneksi ja paistoin pannulla voi-öljy -seoksessa. Sitten maustoin pippurilla, suolalla ja meiramilla. Paistamisen jälkeen haudutin vielä kannen alla kaalin hyvin pehmeäksi, loppuvaiheessa lisäsin kaksi valkosipulin kynttä.



Creme brulee

2 dl kermaa
1 dl maitoa
1/2 vaniljatanko
3 kananmunan keltuaista
1/2 dl sokeria

pinnalle luomuruokosokeria 

Kerma, maito ja vaniljatanko kiehautetaan kattilassa. Keltuaiset ja sokeri vatkataan (ei vaahdoksi). Keitetty kermaseos siivilöidään kananmunan joukkoon koko ajan kevyesti sekoittaen.
Seos annoskulhoihin ja pistetaan uusissa vesihauteessa, 150 astetta noin 40 minuuttia

Jähdytetään jääkaapissa noin kaksi tuntia. Pinnalle ruskeaa sokeria ja kuumennetaan pinta rapeaksi niin että sokeri sulaa.

Sain joululahjaksi tuon kaasulaitteen ja joka kerta tämä brulee onnistuu.... ja hyvää on.

Tästä määrästä tulee kolme annosta.



Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista