torstai 10. heinäkuuta 2014

Torstain puuhasteluja

Aurinko on iloinen asia, mutta kaipaan sadetta. Nyt kun muutama päivä on ollut helteisen kuumaa, alkaa pihan kasvit kaivata jo sadetta. Yritän kantaa vettä iltaisin - mutta.... Lehtikaaleni ovat kovasti kärsineet. Niihin tuli kaaliperhosia ja söivät lehdet rei´ille, sumutin niitä Neudorffin hyönteissumutteella. Toivon, että syksymmällä tulisi uusia lehtikasvustoja. Kastelen niitä kumminkin siinä toivossa, että virkistyvät.

Ensimmäiset mansikat sain syödä tänään omalta maalta. Ja nuo pionit ovat niin mahtavia. Ostin kaveriksi Santa Fe -kiinanpionin, siihen tulee kaksiväriset kukat .




Reunapenkissä kukkii aina, uusia aukeaa jatkuvasti.


Aloitin taas kahvipusseista koriksi -askartelun. Tällä kertaa yritän tehdä korin vinopunonnalla ihan ohjeen mukaan. Tämä vaatii aikaa ja keskittymistä. Laitan kuvan valmiista tekeleestä, jos saan sen onnistumaan. Ohjeita googlasin netistä.

Hallittu kaaos.
Uhmasin 25 asteen hellettä ja lähdin iltarasteille sunnistamaan. Ja sieltä palatessa näin sähkölinjan alla upeita horsman kukkia. Ja niitähän täytyi poimia mukaan. Kotona liotin kukkia ja keittelin mehuksi Herkkusuun lautasella -blogin ohjeen mukaan. Käytin vain kukat, vaikka kuvassa on liotusvedessä vielä muutama lehti. Teen huomenna toisen reissun "rentun ruusujen" poimintaan.


Lämmintä horsmamehua

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Hellettä ja hellejuomaa..

Mutta on sillä helteellä  kääntöpuolensakin. Minun rivitalon puutarhassa ei ole mitään kastelujärjestelmää takapihalla. Onneksi on räystäskourun alla suuri saavi, josta riittää nyt muutamalle illalle vettä. Muuten joudun kantamaan kasteluveden sisältä. No en valita, kyllähän sadettakin saadaan.

Nyt pioni aloittaa kukintansa. Menen huomenna katsomaan, josko löytäisin uusia pioneita kaveriksi.


Ritarinkannus on mieleeni, ja on karhunvatukan kukatkin aivan ihania.




Salaattia kylvin liian paljon kerralla, nyt sitä on yli oman tarpeen. Tein aamulla vihersmoothieta. Kuvassa väri ei vastaa luonnollista

Smoothiin käytin: maustamatonta jogurttia, vihreää salaattia ja lehtimangoldia. Ja hyvää tuli.



Smoothie oli todellisuudessa vihreämpää, kirkas aurinko vääristää.


Juhannusruusu on kukkinut vasta muutaman päivän. Tänään sain onnistumaan terälehtien kuivattamisen koristeeksi. Kananmunan valkuaisen vatkasin hieman niin että tuli kevyttä vaahtoa (mutta juoksevaa). Kastoin terälehdet ensin valkuaiseen ja sitten hienosokeriin. Lopuksi vielä sirottelin sokeria pinnalle. Nyt ne ovat kuivuneet kauniiksi. Pakastan terälehdet tulevaa käyttöä varten.


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Pitihän se toteuttaa...

Loma-asuntomessuilla näin suunnistuskartoilla päällystetyn tuolin. Minulla noita karttoja piisaa monta laatikollista, niitä kun ei raaski heittää roskikseen. Otin vanhimmasta päästä karttoja ja liimailin tuolille. Siinä viivähti tovi, kun ei sen liimaaminen kaikkine kulmineen ja puolineen ollutkaan kovin nopeaa hommaa. Lopuksi venelakkaa pintaan muutama kerros. Ja siinä se nyt on.


 Karttoja on Suomen metsistä kuin myös Sveitsin Alpeilta, tällä kertaa.




Puutarhassa on ensimmäinen tumma unikko puhjennut kukkaan. Ja sormustinkukat aloittavat. Sormustinkukat ovat siitä hauskoja, että ne ilmestyvät aina eri kohtaan kukkapenkkiä ja väristä ei voi koskaan olla varma.



Kivikkopenkissä on havaittavissa jo villiintymisen merkkejä. Tälle pitää tehdä jotakin.


torstai 3. heinäkuuta 2014

Loma-asuntomessut, vol. 2

Tänään oli tavattoman viileä päivä. Ymmärrän hyvin miksi loma-asuntoihin on rakennettu lasitettuja terasseja, eihän tuolla meren rannalla muuten tarkene. Tuuli puhalsi kylmästi mereltä ja vettä vihmoi hiljakseen. Tässä muutamia kuvia.


Tässä talossa on useita terasseja, lasitettuja ja avoterasseja.

 Mökkimäistä tunnelmaa on yritetty luoda kattomateriaalilla.

 En ymmärtänyt miksi on jätetty mullalle paikka paikoin, eihän tällä alueella kumminkaan rakenneta nurmikoita.

 Uima-altaalta on näkymä raviradalle, ja raviradalta uima-altaalle.

Kaunis kukka-asetelma ruukuissa, kun muuten ei ole kukkapenkkejä talojen pihoilla.

 Tamperelaisen valmistajan tekemä pöytä kierrätysmateriaalista, en muista tekijää.

 Kaunis, luonnonläheinen kukka-asetelma

 Ammattiopiston kohteessa on tehty näkösuojaa koivuilla.

 Harrastelijataiteilijan teos.

 Suunnistajan huoneessa tuoli on päällystetty kartoilla.

 Topi-keittiön standillä on vaihtolavoista tehty kukkateline seinälle.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Rollupin uusi elämä

Teetin festivaaleille uuden rollupin (mainoslakanan) ja olin jo heittämässä vanhaa roskikseen. Kunnes oivalsin, että voihan sen leikata suikaleiksi ja tehdä säilytyskoreja. Leikkasin suikaleet vapaalla kädellä ja tein yksinkertaisen koripunonnan. Materiaali on melko ohutta, muovitettua "pahvia".  Säilytyskoreina oivallisia, päätyivät vaatehuoneen hyllylle. Ostoskoreiksi nämä ovat vähän liian hentoisia, ja materiaali on liukasta tehtäväksi kaksinkertaisena. Voishan sitäkin kokeilla. Yhdestä rollupista tuli kolme koria. Kuviointia en yrittänyt edes saada kohdilleen, punoin miten käteen tuli.





tiistai 1. heinäkuuta 2014

Loma-asuntomessuilla

Olin eilisenpäivän Kokkolan osastolla loma-asuntomessuilla Kalajoella ja samalla tein pienen kierroksen messutaloihin. En halua loukata ketään, mutta minun on sanottava heti aluksi, että vaikkakin Kalajoen Hiekkasärkät ovat mitä kauneinta hiekkadyyniä, ei ole minun mieleeni loma-asuntokohteena.

Suurin osa messutaloista oli rakennettu hiekalle ilman minkäänlaisia istutuksia puista puhumattakaan. Ja autioksi myös jää. Nauttii ken haluaa. Naapureita on ainakin kaikkien lähellä.

Tässä alla muutama kuva. Menen torstaina uudestaan ja tutustun vielä metsänlaidassa oleviin taloihin. Käytän sanaa talot, koska eivät nämä mitään mökkejä ole. Huippuvarusteltuja taloja suurine terasseineen ja isoine ikkunoineen, ja tietysti kaikki talot täysin mukavuuksin. Siitä tykkäsin, että oli käytetty paljon sisustustekstiilejä ja verhoja, teki kodikkaan vaikutuksen.

Kuva näköalatasanteelta, taustalla vanhoja kesähuviloita, ne ovat mieleeni.

Hiekkaa, kiviä ja "pitkospuita".


Poreamme terassilla meren rannalla.

Tässä kohteessa oli kaunista käyttökeramiikkaa Keramikkastudio Tundra, valaisimet Design by Grönlund

Pieniä saunoja suurten terassien vastapainoksi

"Pihaistutuksia"

Viihtyisä nuotiopaikka, ravirata taustalla

Terasseja löytyi lasitettuina ja ilman.


Tekstiilit olivat mieleeni


Hauska naulakko makuuhuoneessa.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

ALE-perennat

Hankin puutarhaan kolme uutta perennaa ALEsta 1,60 euroa kappale.

Peittokurjenpolvi, Geranium cantabriense Cambridge



Morsiusharso Gypsophila 

.. ja
Siperiankurjenmiekka Iris Sibirica   

Käsityörintamalla ei valmistu mitään uutta, monta työtä on kesken. En vain saa tehdyksi kuin muutaman kerroksen illassa. Mikä lie laiskuus iskenyt. No sentään pölyrätti tuli valmiiksi! Bambulangasta.



Tänä aamuna otin vanhan, festivaalin rollupin (mainoslakanan) uusiokäyttöön ja leikkasin liuskoja, aloin punoa koria. Jos siitä tulee jotakin valmista, niin laitan tuotoksen tänne näytille. 

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista