perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi

Joulun aika meni lepäillessä ja puuhaillessa kotona. Vähän ristiriitaisin tuntein sisareni poismenon jälkeen. Mietin jouluna, mitä juttuja jouluuni kuuluu ulkoisesti. Tulin siihen tulokseen että vähempi on enemmän.  Karsin kaikki tonttuaiheet joulukoristeluistani (perheessä ei ole enää pieniä lapsia). Ja luulenpa että seuraavana vuonna karsintaa tapahtuu edelleen. Mitäs muuta jouluun kuuluukaan kuin kynttilät, kukkaset ja joulukirkko, niin ja tietysti joululaulut. Sopivasti perinteisiä ruokia.

Nämä kaksi tekemääni joulutonttua pääsivät vielä lipaston päälle. Taisi olla viimeinen hetki kerätä Krimin niemimaan rannalta nämä kivet tnttuaihioiksi (ennen Ukrainan kriisiä). Matkamuistot Krimin suunnistusreissulta..


Uutisista sain lukea, että vuoden alusta aloitetaan muovinkeräys. Sitä olen odottanut, kun lähes kaikki paketoidaan muoviin. Otin heti esille yhden kahvipusseista tekemäni korin muovijätteitä varten. Sen joudun vielä toistaiseksi kiikuttamaan 4 km:n päähän hyötykäyttöasemalle, mutta se menee  kauppareissulla. Toisaalta uutisesta jäi vähän ristiriitainen fiilis, kun näitä muoveja kuskataan satoja kilometrejä. Ehkäpä tuohon keräysrumbaan saadaan joku tolkku, luulisi vihreiden pitävän siitä huolen. Kierrätän kumminkin.

Välipivinä väkersin ruutupunonnalla kahvipusseista pienen kopan, se meni jo edelleen jakoon enkä ehtinyt saada valmiista tuotteesta kuvaa. Punon kaikki kahvipussit ruutu- tai hakapunonnalla, katson sitten myöhemmin mitä noista tulee. Ensiksi pitää saada tarpeeksi punontoja valmiiksi.

Kuvan laatu tabletilla ei ole paras mahdollinen.

Hyvää alkanutta vuotta!

...osaltani jatkuu edelleen vähäsokerisena tammikuuna ja kuntoliikuntaa harrastaen.

3 kommenttia:

MaaritKoo kirjoitti...

Osanottoni.
Hyvää alkanutta uutta vuotta!

aimarii kirjoitti...

Osanottoni sinulle.

Pelaguu kirjoitti...

Osanottoni. Kaikkea hyvää vuoteesi!

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista