tiistai 15. huhtikuuta 2014

Yrttitarhan laajennus. vol. 1

Ostin kaksi viljelylaatikkoa ts. -kehikkoa. Niille nyt pitää etsiä paikat pieneltä pihalta. Sopivasti nykyisen yrttipenkin päähän. Poistan nurmikon, koska en halua laittaa kahta kehikkoa päällekäin. Samalla poistan myös ympäriltä nurmikon ja laitan soraa taikka pikkukiviä reunuksille. Lapio on jo lyöty maahan ja pistot nurmikon poistokohdissa. Tuossa on vain vanha, lähes laho koivun kanto. Se pitää saada jotenkin kaivettua pois, jotta saan kehikon suoraan. Kunnianhimoinen suunnitelmani on saada kehikot istutuskuntoon pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Näihin lavoihin tulee yrttejä ja salaattia.

Nurmikko on niin huonokuntoista, että on parempikin kun se taas vähenee entisestään. Tällä vauhdilla saatan päästä eroon nurmikostani  - tilalle tulee sieviä istutusalueita!




Ruohosipuli on lähtenyt hyvään kasvuun, ja onpas se levittäytynyt jo laajalle. Vaatii pientä perkaamista ja tiivistämistä.




Piti käydä ostamassa ensimmäiset orvokit. Ostin tällä kertaa sekalaisen valikoiman, vaikka lempivärejäni ovat taivaansiniset.


Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista