Uhmasin tänään yli kolmenkymmenen asteen hellettä ja kävin lähimetsässä poimimassa mustikoita piirakkaa varten. Tänä vuonna mustikkaa tulee runsaasti. Mustikkaa on sanottu hyvin terveysvaikutteiseksi marjaksi; niissä on runsaasti A- ja B-vitamiinia, mangaania, kuituja sekä flavonoideja. Ne ovat myös hyviä C-vitamiinin, magnesiumin ja kalsiumin lähteitä. Mustikan marjoissa on myös runsaasti sakkaroideja. Mustikat sisältävät merkittäviä määriä antosyaniini-väriaineita, joiden käytön on kokeissa havaittu pienentävän useiden sairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien, silmäsairauksien ja syövän riskejä. Nyt kun niitä on saatavilla myös lähimetsissä, kannattaa käyttää luonnonantimia hyväksi.
Tein tuoreista mustikoista piirakan Kotona-blogin ohjeen mukaan. Postaus on tämän vuoden helmikuulta. Mehevää ja herkullista |
Ihmettelin äskettäin kesäkurpitsojeni kasvua. Ajattelin nyt, että ehkä ne ovatkin minikurpitsoja ja poimin valmiit pois. Halkaisin kurpitsat ja ripottelin vähän suolaa pintaan, annoin olla jääkaapissa pari tuntia, kuivasin talouspaperilla – näin sain liian vetisyyden pois. Paistoin kesäkurpitsat voissa, johon lisäsin vähän oliiviöljyä. Pannulle lisäksi leikkasin makua antamaan tuoreita yrttejä; salviaa, timjamia, minttua ja persiljaa. Maukkaita olivat ahvenfileiden kanssa.
Juhlistin lounasta vielä lasillisella ranskalaista Alsacen-alueen Riesling-valkoviiniä (Riesling Lieu-Dit Muehlforst). Viini sopi mainiosti kala/kasvisruoan kanssa helteisenä päivänä, tietenkin perusjuomana oli jäävesi.
2 kommenttia:
Kuulostaa herkulliselta taas tuo piirakka. Pitää toteuttaa uusiksi tuoreilla mustikoilla.
Kesäkurpitsa on hyvää samoin munakoiso,josta valmistan tänä iltana jotain.
arleena: sinulla on niin hyviä reseptejä, ettei muuta keittokirjaa tarvitse:)
Lähetä kommentti