sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lehtikaalisalaattia

Lehtikaalia riittää kasvimaalla edelleen, vaikka olen kuivattanut, keittänyt ja pakastanut. Tänään kokeilin salaattia. Joukkoon keitin kvinoa, joka oli minulle uusi raaka-aina. Piti ihan katsoa Wikipediasta, mitä tästä sanotaan; 

Kvinoa eli kinua on eteläamerikkalainen hiilihydraattipitoinen ruokakasvi. Se ei ole heinäkasvi kuten viljat, mutta sitä käytetään ruoanvalmistuksessa viljojen tapaan. Sen lehtiä voidaan syödä lehtivihanneksen tapaan. Kvinoassa on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa ja se sisältää paljon ravintokuitua, fosforia, rautaa ja magnesiumia.



Lehtikaalisalaatti


1 dl kvinoa (keitetään miedosti suolatussa vedessä)

Lehtikaalia pieneksi pilkottuna
Punajuurikkaan lastuja kevyesti paistettuna (punajuurikkaat omasta puutarhasta)
Avokadoöljyä
Suolaa

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään salaatiksi. Kaalit pehmenivät vähän öljyssä.

Yksinkertaista ja helppoa, vieläpä maistuvaa



Eilinen suunnistusreissu  ei kaikilta osin onnistunut, mutta paluumatkalla löysimme suppilovahveropaikan ja löytyihän niitä sieniä.


Kesä loppuu eikä kaikki kukat ehdi aueta. Nyt vasta yksi auringonkukka on puhjennut täyteen loistoonsa. Pituutta ovat kyllä kasvaneet pari metriä. Kuudesta auringonkukasta taitaa tämä yksi vain kukkia tänä syyskesänä.


..eikä gladioluksilla ole parempi tilanne. Kauniita olisivat kunhan olisin saanut ne kukkaan aikaisemmin.


2 kommenttia:

MaaritKoo kirjoitti...

Varmasti hyvää. Ja suppiksiakin. :)

NannaP kirjoitti...

Kiitos salaattivinkistä, täytyypä kokeilla!

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista