torstai 1. tammikuuta 2015

Uudenvuoden lupaukset vai päätökset

En yleensä tee mitään uudenvuoden lupauksia, mutta nyt päätin muutaman asian.

Osallistun Vähäsokerinen tammikuu -haasteeseen. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt vähentää sokerin käyttöä,  virvoitusjuomia en käytä lainkaan, makeita leivonnaisia syön vain silloin tällöin. Mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja parantaa entisestään ruokatottumuksiani, lähinnä se tarkoittaa turhien välipalojen ja napostelun vähentämistä tai lopettamista. Marjoja on pakastimissa yllin kyllin. Karkkilakko astui voimaan nyt.  FB:stä löysin Motiviren rakentaman haastekampanjan ja aneistoa voit lukea tästä linkista.

Toinen päättämäni asia on, etten osta yhtään lankaa, ennen kuin olen kutonut tai virkannut  kaikki varastossa olevat langat ja lankanöttöset. Niistä saa vielä sukkia, lapasia ja ehkä vähän suurempiakin neuleita. Mutta varasto on saatava minimiin. Kierrän kaupan lankahyllyt kaukaa. Monta askarteluideaa on myös vielä toteutusta vaille valmiina.

Tässä yksi keskeneräinen, valmistunee viikonlopun aikana. Ja uutta puikoille.



Olen jo viime vuonna luopunut kaikesta turhasta ostamisesta. Niin sehän ei ole mikään uusi päätös.

Koska olen varannut jo kolme suunnistusmatkaa tulevalle kesäkaudelle, täytyy huolehtia myös hyvästä fyysisestä kunnosta. Ja sehän edellyttää lähes päivittäistä liikkumista. Nyt tosin vesisade lannistaa hyvin alkanutta hiihtokautta. Mutta eiköhän lunta vielä tule. Niin ja tuo suunnistusmatkailu edellyttää kielitaidonkin ylläpitämistä, siispä lukemista ei sovi unohtaa


Ei muuta kuin reippaasti toteuttamaan päätöksiä.

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Hyviä päätöksiä olet tehnyt. Itse en tehnyt päätöksiä, en lupauksia, mutta peruskunnostani huolehdin. Siitä en tingi, mutta se ei ole uusi asia.

arleena kirjoitti...

Sinähän olet pannut tuulemaan. Tuo sokerin vähentäminen olisi sopivaa minullekin. Muuta en lupaile, olenkohan vain toteuttaja ....naurua.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista