sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pensas- ja puukatselmus

Kyllä meitä hellitään helluntaina...
Kevät alkoi myöhässä, ehdin jo huolestua, ovatko puut ja pensaat paleltuneet kovan talven aikana. Mutta ei hätää..

Luumupuussa on jo isot silmut, puun olen tuonut Taalintehtaalta - kiviaidan reunalta.


Marjasinikuusama on jo ehtinyt kukkaan (Morena)


Tyrnipensaita on nyt kolme; kaksi Raisaa ja yksi Rudolf. Ostin yhden "tytön" lisää, kun luulin Raisan jo kuolleen siirtäessäni sen toiseen paikkaan, mutta nyt pukkaa kovasti lehtiä.


Pensasmustikat eivät välittäneet paikanvaihdosta, kasvavat ja voivat hyvin.


Lisäksi pihallani kasvaa kirsikkapensas (sisareni entiseltä pihalta pelastettu), lumipalloheisi (leikkasin se aivan juuria myöten, kun viime kesänä siihen tuli kirvoja), omenapuu, kolme marjapensasta ja kaksi pihtakuusta sekä norjanangervo.  Tuhkapensasaidan leikkasin viime syksynä aivan lyhyeksi, en tiedä kasvaako vielä. Se on ollut tuossa jo 32 vuotta. Nyt latoin kevyen metalliaidan koiraa varten.

Näyttää siltä, että gojimarjapensas ei virkoa talven jäljiltä, vähän sitä aavistelinkin. Pitäisi myös käydä puutarhurilta kysymässä omenapuun leikkaamisesta, kaksi vuotta on kasvanut pihalla.

Rivitalon pihallekin sopii kaikenlaista eikä ole vielä edes täynnä...


Nämä keltaiset pienet tulppaanit ovat niin kauniita




Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista