lauantai 14. huhtikuuta 2012

Suunnistusta

Tänään alkoi iltarastikausi meidän paikkakunnalla. Lunta on satanut koko iltapäivän ja metsässäkin oli lunta lähes polviin saakka. Kumisaappaat hörppäsivät lunta jo ennen kolmosrastia ja sen jälkeen suunnistaminen ei enää tuntunutkaan lainkaan lajinomaiselta. Yritin harppoa samoja jälkiä kun joku muu oli mennyt - edellä mennyt oli ollut pitkäjalkainen ja isokenkäinen. En osunut samoihin jälkiin. Vitosen jälkeen päätin "oikaista" umpihankeen ja sepäs koituikin tämän rastivälin kohtaloksi. Ajauduin aivan liikaa oikealle  -  metsäpolulle,  jossa oli vanhat moottorikelkan jäljet. Päätin jättää kutosen väliin ja tarvoin lumihangessa suoraan seiskarastille. Kumisaappaat täynnä lunta, jalkapohjista tuntui jo tunto lähtevän. Silmälasit huurussa, kartta märkänä muovipussista huolimatta. Mietin vain, että nopeasti kaksi rastiväliä ja maaliin. Kylmä kangistaa. Pääsin maaliin märin ja kylmettynein jaloin. Kiireesti autoon ja kotiin - lämpimään suihkuun.

Tätä sanotaan suunnistukseksi, suksilla olisi päässyt kuivin jaloin. Kaikesta huolimatta suunnistus on palkitseva ja hauska kuntoilumuoto - en malta olla pois edes tällaisena päivänä.

Viime vuonna samaan aikaan maasto näytti tältä - ja aurinkokin paistoi:

2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Minä uupuisin välittömästi noissa keleissä. Sinulla on hyvä kunto. Kiitos suunnistuksen.

Kaisa kirjoitti...

Kuulostaa tehokkalta urheilulta! Suunnistuksessa on usein parasta kun voi jälkikäteen vertailla muiden kanssa, kuka upposi pahiten suohon ja kuka eksyi tiheimpään kuusikkoon. :)

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista