sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Latoja

Tänään aamuhämärissä tein lenkin Raul-koiran kanssa tässä pientaloalueella. Koiralla riitti nuuhkimista lähes tunnin lenkillä.


Siinä katsellessani ympärilleni huomasin, että lähes joka omakotitalon pihassa on lato. Laskin niitä lenkkini aikana ja sain tulokseksi kaksitoista (12!) latoa. Ennen muinoin maalla nämä hirsiladot olivat heinien säilytyspaikkoja. Nyt kun heinät tehdään joko tuorerehuksi taikka paalataan, ladot ovat lähes virattomia, eikä niitä enää näe niin paljon kuin ennen.

Kun päivä valkeni lähdin hiihtolenkille ja otin muutaman kuvan ladun varrelta (latuni kiertää pientaloalueen keskellä metsäsaarekkeessa). Joku oli tuonut tontun hiihtoladun varrelle, ja mikäs se sieltä takaa pilkistääkään muun kuin lato.





Osa ladoista on ihan viehättäviä, kunhan ovat tarpeeksi pieniä.  Tässä on jalostettu latoa vähän pidemmälle; siitä on tehty pihasauna.



Kotikaupungimme rakennustarkastaja on herännyt tähän latoilmiöön ja asettanut tiukempia rajoja latojen koolle ja yleensäkin niiden rakentamiselle taajaman pientaloalueille.

2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Ihmettelen kovasti, kuinka asemakaava-alueelle voi rakentaa saunan. Onko todella rakennusvalvonnasta saatu ao lupa ?
Ja muistaakesinki koirankopin ja oikein pienen leikkimökin saa vielä luvatta rakentaa, mutta sitä isompia rakennelmia ei ei edes piha-aitaa.
Ja aina luvan hakemisen liitteeksi tarvitaan vielä naapureiltakin lupa.

Nyt on rakennusvalvonta pahemman kerran pettänyt.

Ladot ovat kauniita siellä alkuperäisessä maastossaan eli lakeuksien peltoaukeilla.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ladot maalaismaisemissa ennen vanhaan oli aika kaunis näky. Maisemamme muuttuu..Hyvää päivänjatkoa sinulle ja Raul-koirulille!

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista