sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Himmeli

Siinä se nyt on, elämäni ensimmäinen itse tehty himmeli. Viimeistä tuunausta vaille valmis ripustettavaksi.


Melkoinen urakka oli saada langat solmituksi valmiiksi kuutioiksi. Ensin liotin olkia lämpimässä vedessä puoli tuntia, sitten katkoin ne kosteana sopivan mittaisiksi.



Tekniikkana käytin kolmion tekoa, 12 oljesta muodostin kuvan mukaisen kolmiokuvion, jonka solmin kuutioksi.


Hauskinta tässä himmelinteossa oli neljän hengen talkooporukka, yhdessä oli hauskempaa. Juttua riitti. Yksin väkertäen olisi saattanut huumori loppua, sen verran hankalaa hommaa oli lankojen solmiminen ja olkien pitäminen ehjinä. Ehkäpä vielä tuunaan tuota tekemääni himmeliä ja lisään siihen pieniä kuutioita. Jos jaksan.

1 kommentti:

arleena kirjoitti...

Minäkin olen viimeistellyt omaani. Pitää käyttää yhdessä kulmassa liimaa.
Hyvältä näyttää himmeli.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista