sunnuntai 4. joulukuuta 2011

2. adventti

Pöydällä palaa kaksi kynttilää, joulun odotusta. Ulkona ei näytä lainkaan joulukuulta tai siltä joulukuulta, mitä odotamme. Yöllisen sateen jälkeen maa on kostea ja valo ei oikein riitä valokuvaamiseen, tässä kumminkin pihakuusi valoineen


Lähimetsässä on tehty metsätöitä ja siellä oli paljon kuusen oksia maassa. Keräsin niitä ovikranssia varten. Tästä ja muistakin askarteluistani tuonnempana.

Viikonloppuostoksilla mietin kaupassa, ostanko norjalaista merilohta vai suomalaista kirjolohta. Merilohella on ollut pitkä matka, mutta silti päädyin siihen. Enkä pettynyt. Valmistin lohen uunipannulla; pinnalle vain suolaa ja pippuria, kun lohi oli melkein kypsää kaadoin päälle ruokakermaa. Lisäksi valmistin uunissa lohkottuja juureksia: lanttua ja punajuurta. Lanttu- ja punajuurilohkojen päälle ripottelin suolaa ja valutin vähän hunajaa lisäksi pilkoin joukkoon sipulin ja yhden valkosipulin kynnen. Lopuksi vielä oman puutarhan kuivattua timjamia ja meiramia. Pakko kehua, että tämä oli hyvää.


Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista