sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Venlojen viesti

Taas olemme yhtä jukolan/venlojen viesti-kokemusta rikkaampia. Jukolan viesti oli tällä kertaa Virolahden Ravijoella. Kilpailukeskuksen puitteet olivat mainiot, kaikki toiminnot lähellä; parkkialueet, leiriytyminen ja kisakeskus. Tuhansittain ihmisiä oli kokoontunut kokemaan sitä aitoa suunnistustunnelmaa.

Juoksin aloitusosuuden sukumme joukkueessa. Viesti alkoi sateisissa merkeissä, onneksi pahin sade lakkasi, mutta silti kostea keli aiheutti vähän harmia silmälasien kanssa. Ratamestarille täydet pisteet sekä kartanteosta että ratojen suunnittelusta. Suunnalla kulkua helpotti kartan selkeys; oli helppo lukea jyrkänteitä, mäkiä, aukkoja jne. Ja metsässä ei tarvinnut olla yksin, olihan joukkueita lähes 1100.

Haastavinta oli ehkä startin jälkeen äkkijyrkkä nousu ennen K-pistettä. Päätin tällä kertaa ottaa rastit varman päälle ja onnistuinkin siinä suhteellisen hyvin; vain kahdella rastilla tuli pieni pummi, kun juoksin ohi. Osuuteni oli kaiken kaikkiaan yli 7 kilometriä (rasteja 16), ja energiavarastot hupenivat ennen viimeisiä rasteja. Tankkaus ei osunut kohdilleen, mutta loppujen lopuksi ilman ”sammumista” pääsin vaihtoon ja lähetin veljeni tyttären toiselle osuudelle.


Kolmannen osuuden juoksijamme saapuu leiripaikkaan





















Meille joukkueena riitti, että saimme hyväksytyn suorituksen ja kaikki neljä saatoimme olla tyytyväisiä omaan suunnistukseen, sijoituksella (alle 900)  ei ollut  merkitystä.

2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Onnittelut, että kaikki rastit löytyivät ja maalissa on sija saavutettu.

annekatariina kirjoitti...

Kyllä kaikki olimme tyytyväisiä. Meidän Mattikin suunnisti loistavasti Jukolassa, Aron Hakan joukkueessa tietenkin.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista