Näytetään tekstit, joissa on tunniste pataruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pataruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lihapata

Olen tykästynyt lampaan- ja karitsanlihaan. Ostin marketista maakunnan lammasfarmin tuottamaa karitsanlihaa. Valitsin halvinta ruhonosaa elikkä keittolihaa. Mutta siitä saa mainion lihapadan esim. Taginessa.

Karitsanlihapata


Neljä karitsan keittolihapalaa luineen
3 isoa valkosipulin kynttä
1 punasipuli
1 kuivattu chili
Rosmariinin oksa
Kuivattua minttua
Mustapippuria
Suolaa

Paloittele liha irti luista sen verran kuin lähtee, paista kuumalla pannulla voi-öljyseoksessa niin että lihat saavat vähän väriä. Lisää pannulle sipulit ja mausteet. Kunoa lihat uunivuokaan ja lisää hieman vettä paistinpannuun. Kaada vesi lihojen päälle. Anna hautua uunissa 150 asteessa noin kolme tuntia. Tulee mureaa ja hyvää.



Pääsin tänään katsomaan pientä vauvaa. Ja olihan prinsessa niin pieni, että neulomani myssyt olivat isoja. Niinpä neuloin tänään illalla pienen kypärämyssyn, jonka pikku-prinsessa saa huomenna. Neuleesta ei ole kuvaa, mutta malli on perus kypärämyssy - tietysti vaaleanpunaisena.

torstai 5. syyskuuta 2013

Pataruokaa Taginessa

Prisman remonttimyynnissä oli paljon tuotteita alennuksessa. Sieltä bongasin Tagine-padan kympillä. Olin niin innostunut tästä hankinnasta, että piti heti tehdä pataruokaa. Resepti muotoutui sen mukaan, mitä oli kotona tarjolla.



Lihapata

500 g naudan lapaa, luutonta
1 kyssäkaali
kolme porkkanaa
4 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 pieni paprika (omasta puutarhasta)
ripaus kuivattua chiliä
mustapippuria
suolaa
tuoretta timjamia ja oreganoa

Paloittele lihat ja ruskista ne nopeasti voissa. Laita lihat, sipulit ja juurekset sekä mausteet Tagine-pataan. Kaada päälle lihalientä niin että lihat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta uunissa 150 asteessa noin kolme tuntia.

Lihapadan tarjosin keitettyjen ohrasuurimoiden kanssa.
 




Ja jälkiruokana maistui serkulta saamasta ternimaidosta tehty pannukakku: litra ternimaitoa, 3 dl maitoa, 1 kananmuna, spelttijauhoja ja vehnäjauhoja, suolaa ja sokeria. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi. Paistetaan 200 asteessa kunnes on kypsää.


Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista