lauantai 5. maaliskuuta 2016

Suomalaisen ruoan puolesta



Osallistun kampanjaan ”Kaksi viikkoa VAIN SUOMALAISTA RUOKAA – Hyvää Suomesta”. Tehtävä on melko helppo, koska yleensäkin ostan vain kotimaista ruokaa. Ensimmäinen viikko on takana ja perjantaina kaupassa käydessäni mietin tuota teemaa. Huomasin sokeria ostaessani, että sehän tehdäänkin Tanskassa – onkohan Suomessa enää omaa ”sokeritehdasta”. Viimeksi olin ostanut Arlan juustoa, alle 5 euroa kilo. Paketissa luki Arla Suomi Oy, mutta tarkempi lukeminen osoitti, että juusto on tehty Tanskassa. Vaihdoin suomalaiseen Oltermanniin  - lähes yhtä huokea.

Kun kävin läpi viikon aikana ruokalistaani, huomasin että lähes kaikki raaka-aineet ovat  olleet kotimaisia. Pastakääre ei ollut enää tallessa – olisikohan ollut italialaista. Suppilovahverokeitto oli taatusti kotimaista; itse kerätyt sienet, Valion tuorejuustoa ja hieman perunajauhosuurusta, mutta suola taitaa olla tuontitavaraa.

Mutta joka tapauksessa kotimaisilla raaka-aineilla pärjään; juurekset, liha, kala, maitotuotteet, salaatit.  Mietin pitkään, mitkä viikon aikana ostamani aineet ovat tuontitavaroita. Päädyin listaan mustapippuri, vaniljatanko, suola, sokeri?, kahvi, tee, bataatti. Bataattia ilman pärjään, onnistuukohan sen viljely Suomessa. Vaniljatangon sijasta voisin mausteena käyttää kuivattamaani minttua taikka ostaa kotimaista tuoretta minttua. Mausteet: tilli, meirami, timjami, rosmariini, oregano, lipstikka, chili  minulla on omasta takaa – kuivattuina. Pakasteessa on marjoja, mehuja, nokkosta, lehtikaalta ja sieniä. 

Niin, että pitkälle pärjää pelkillä kotimaisilla raaka-aineilla on sitten kampanja menossa tai ei. Hedelmät ovat ainoita, joita ei kotimaisina saa paitsi omenat. Mutta niitä ilman pärjään niin kauan kun on marjoja, ainakin meidän kahden hengen taloudessa.

Ruotsalaiset sukat

Lopuksi haluan mainostaa hyväksi havaittua tuotetta; ruotsalaiset nilkkasukat. Nämä ovat melko arvokkaat, maksavat Hankkijalla 31,90 euroa, mutta ovat kyllä sen arvoiset. Tuoteselosteessa luvataan näiden sopivan erityisesti väsyneille jaloille. Olen käytössä todennut sukkien istuvan hyvin jalkaan eivätkä valu ja veny kuten tavalliset puuvillasukat. Tämä ei ole mainos, mutta voin suositella vaikkei olekaan kotimaiset. Sukkien mukana tulee vielä hyödyllinen pussukka, joka on verraton matkoilla sukkien ja pikkuvaatteiden säilytyksessä.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sokeri on suomalaista eikä tanskalaista.

MaaritKoo kirjoitti...

Haluan myös suosia kotimaista ruokaa niin paljon kuin mahdollista.

Pelaguu kirjoitti...

Arlan tuotteet ovat ulkomaalaisia. Mutta jos niissä on se Ingman niin sen pitäis olla kotimaista. Liha ja maitotuotteissa suosin ehdottomasti kotimaista, myös kasviksissa ja ainakin leipomotuotteissa.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista