Aika ajoin ennen joulua tunnen vieläkin lievää ahdistusta.
Juontaa juurensa yli kolmenkymmenen vuoden taakse, jolloin nuorena,
työssäkäyvänä perheenäitinä tunsin riittämättömyyttä aina joulun lähestyessä.
Jo lokakuun alusta lähtien minulta alettiin kysellä, mitä olen leiponut, onko
siivoukset aloitettu, mites ne joululahjat….. tätä jatkui useamman vuoden pari
kolme kuukautta ennen joulua. Ja minulle olisi haluttu antaa hyviä reseptejä; ”torttutaikina
pitää tehdä itse ja voihin”… Olen aina ollut kovin itsepäinen ja en ottanut koskaan
vastaan ulkoapäin tulevia vaatimuksia – päinvastoin sisälläni heräsi aina
kapina noiden kysymysten äärellä. Ohitin ne olan kohautuksella. Mutta jotenkin
sisimmässäni tunsin aina ahdistusta. Nyttemmin jo useamman vuoden ajan tämä
kyselijä/neuvoja on itse antanut periksi voimien ehtyessä. En kuitenkaan voi
sille mitään, että vieläkin ahdistun, kun ympärilläni aletaan ”hössätä”
joulusta. Ja vältän kaupassa käyntiä (muuten kuin ruokakaupassa), kun minusta
tuntuu että kaikilla on kiire.
Nautin kynttilöiden lepatuksesta, vielä enemmän kun ne
lepattavat ulkona lyhdyissä. Tykkään omassa tahdissani leipoa jotakin hyvää,
kun minulta ei kukaan kysele eikä aseta ehtoja. Valmistan itselleni perinteisiä, kotoa perittyjä
jouluherkkuja. Joululahjojen hankinnassa olen aina mielestäni ollut järkevä;
lahjan pitää olla jotenkin tarpeellinen saajalleen. Ja nyt lasten ollessa jo
aikuisia lahjaostot ovat jääneet. Tykkään käydä jouluna kirkossa joko aattona
taikka jouluaamuna. Minussa sittenkin asuu pieni jouluihminen.
Keskiviikkona keitin riisipuuroa, sitä teki mieli ja se
maistui hyvältä. Ja loppu puuro vadelmakiisselin kanssa erinomaiselta.
Eilen tein piparkakkutaikinan Kinuskikissan ohjeen mukaan.
Leivoin ne tänään. Maistui hyvältä.
Kudon sukkaa hyväntekeväisyyskohteeseen. Odotan lumisadetta
ja hiihtokelejä. Pian ne ovat täällä. Huomenna vielä suunnistan metsässä.
1 kommentti:
Joulu omalla tyylillä on parasta. ;))
Onpa hieno bannerikuva.
Lähetä kommentti