torstai 16. heinäkuuta 2015

Juhlahumussa

Pari viikkoa on vierähtänyt; ensin hääjuhlaa valmistellessa ja sitten purkaessa.  Sain olla mukana järjestelyissä. Viime lauantaina vietimme poikani hääjuhlaa. Ilma oli aurinkoinen ja hääpari loisti onnellisena..
Sain omasta puutarhasta koristeet terassin aidalle, mutta kaikessa humussa en hoksannut ottaa kuvaa päivänkakkaroista ja juhannusruusuista. (Ammattikuvaajan kuvia en ole vielä saanut)  Kauniita ne olivat, laitoin pilttipurkkeihin valkoista oasissientä ja siihen kukat. Pilttipurkit kiinnitin aitaan askartelurautalangalla ja koristeena oli myös turkoosia organzanauhaa. Voin suositella tätä omatekoista koristelua. Hääpaikalla oli myös tekemiäni paperiruusuja ja pompomeja..

Iloiset perhejuhlat ovat  aina piristäviä. Tässä tapauksessa morsiuspari oli halunnut kutsua enemmän kavereita kuin sukulaisia. Mutta en olivat heidännäköiset juhlat.



Hääpaikkana oli merenrannalla sijaitsevan nuorisokeskuksen juhlasali.

Paperikukat



Nyt paluu arkeen. Ja seuraava tehtäväni olisi tehdä vaihtolavoista sohva terassille. Siitä kirjoitan enemmän, kunhan saan patjat hankittua ja maalattua lavat valkoisiksi.

1 kommentti:

Pelaguu kirjoitti...

Sen sohvan haluan nähä minäkin, alusta loppuun! Tulee varmasti kiva. Kaunis tilaisuus on varmasti ollut.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista