Jo joutui armas aika....

Nyt alkaa kesä. Viikonloppuna juhlimme ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Suvivirsi aina herkistää. Minulla juhla sai toisen luonteen. Vein neljä tervehdystäni jo perjantaina saajilleen, ja lauantaipäivänä kävin tapaamassa syöpäsairasta potilasta. Elämä ei aina tunnu oikeudenmukaiselta, juhlat vaihtuvat vakavampaan pohdintaan. Täytyy olla kiitollinen jokaisesta päivästä.

Matkalla kudoin sukkaa, viisivuotiaalle kummityttäreni pikkutytölle (koska ei tarvinnut olla autonkuljettaja). Sain molemmat melkein valmiiksi.

Perillä löysimme talon takaa kulleroniityn. Kullerot ovat kauniita keväällä ja suurissa ryppäissä näyttävät vielä kauniimmilta. Kaivoin yhden mukaani, kyllähän se tuosta leviää.

Puutarhassani valmistui ensimmäiset parsat ja tietysti keitin ne ja söin voisulan kera. Olipa maukasta, lisää on tulossa. Ostin parsanjuurakot vuosi sitten Tukholman puutarhamessuilta, ja ainakin vielä ovat hyvin elossa.

Olen vähän ihmetellyt unikkojen kukintaa. Nuppuja on paljon, mutta luulen että linnut käyvät napsimassa niitä, kun jäljellä on vain muutama. Unikkoa on kyllä tulossa lisää kunhan kesä etenee.

Pihassa kukkii, vaikka en ole vielä uskaltanut hankkia ainuttakaan kesäkukkaa. Ehkä ensi viikolla.