Nyt vihdoin sain kaksi klipsulaukkua valmiiksi, vaikka viime viikot ovat menneet lähinnä lepäillen. Olin niin innostunut hopeisen laukun valmistumisesta, että ehdin pakata ja lähettää sen saajalleen, enkä niin ollen saanut kuvaa täysin valmiista. Tein molempii laukkuihin läpät ja ompelin isot nepparit läppien alle. Minusta niistä tuli oikein hyvät. Alunperin oli tarkoitus ommella molempii vetoketjut. Luovuin ajatuksesta.
Tekniikan otin Tölkkidesign-kirjasta. Muuten sovelsin malleja ihan omasta päästä.
Koska tölkkiklipsuja näyttää minulle kertyvän monesta eri paikasta, niin jatkan edelleen laukkujen valmistamista. Saas nähdä, millaisia luomuksia tulee seuraavista.
Lankana käytän Katian Sevilla nauhalankaa. Tuo musta on jotakin puuvillalankaa, en muista enää merkkiä. Hyvin sekin soveltuu, mutta siitä tulee vähän paksumpi.
Tuo klipsujen esikäsittely on paljon enemmän aikaa vievää kuin itse laukkujen virkkaus. Ensin pesen klipsut, kuivaan, sitten käsittelen jokaisen erikseen. Irrotan ylimääräiset ulokkeet ja hakkaan vasaralla nirhaumat pois, ettei lanka katkeilisi ja klipsut ovat sileämpiä - mukavampia virkata.. Mutta kierrätys kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti