perjantai 28. helmikuuta 2014

Helmikuun viimeisenä

Viime viikolla, kun festivaalikiireet olivat kiivaimmillaan, ajattelin että nyt tällä viikolla hiihdän ja muutenkin ulkoilen. Mutta jäipähän vain ajatuksen tasolle. Lunta ei ole maassa kuin pieniä laikkuja siellä täällä. Taitaa hiihtäminen osaltani siirtyä vuodella. Talven harmaus ei ole innostanut suuremmin ulkoilemaan, mutta viikonloppuna täytyy terästäytyä. Pihalla näyttää kuin olisi huhtikuu.


Pensasmustikan silmut jo vähän pullistelee

ja kukkapenkeissä vihertää, palavarakkaus on tehnyt  melkoisia alkuja kuin myös kivikkokasvit.



Sain eilen pyynnön kutoa villasukkia. Lämmittäväthän ne leudoillakin säillä ainakin sisällä kylmillä kivilattioilla. Innostuneena aloitin heti tarjolla olevista jämälangoista. Oli minulla yksi kerä torilta ostamaani lampaanvillalankaa. Näistä tulee vähän kuin Peppi Pitkätossun sukat. Toivottavasti kelpaavat saajalle. Kudon vielä tänä iltana valmiiksi. Toisiin sukkiin teenkin vähän kuviointia varsiin. Niistä myöhemmin.


1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Täällä paistaa tänään pitkästä aikaa aurinko! Eli ei muuta kuin ulos! :) Iloista viikonloppua!

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista