Näytetään tekstit, joissa on tunniste tölkinavaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tölkinavaaja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. lokakuuta 2014

Aikaansaannokset vähissä

Ainakin mitä tulee tämän blogin päivittämiseen. Aika kuluu kuin siivillä, on koiran ulkoiluttamista, tulevan festivaalin järjestelyjä, orkesteriyhdistyksen tehtäviä, suunnistusta, matkan suunnittelua ja ties vaikka mitä. Syksy on ollut kuitenkin mieluisaa aikaa, ulkoilusäät mitä parhaimmat. Katsotaan mitä vielä syksy tuo tullessaan.

Olen saanut valmiiksi ensimmäisen harjoituskappaleen tölkkiklipsulaukusta. Tämä on pieni iltalaukku ilman vuoria. Mietin vielä pitäisikö laittaa vuori. Mutta tekele tuntuu melko napakalta, vielä vaatii vähän muotoilua ja hihna puuttuu. Sitä en ole vielä päättänyt, millainen kantohihna tähän tulee.



Sulkijakin puuttu, mutta toteutus on vielä hakusessa. Pysyy hyvin kuosissaan ilman sulkijaakin.

Näiden klipsujen virkkaaminen ei kovin helppoa hommaa ole, ainakaan minulle. Ja niiden klipsujen viimeistely virkkauskuntoon vaati monta päivää/iltaa. Ehkäpä seuraava on jo hieman näyttävämpi. Tämä klipsuvirkkaus ei minulla jää tähän yhteen kokeiluun. Materiaalia on vielä jäljellä.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista