Näytetään tekstit, joissa on tunniste bataatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bataatti. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. toukokuuta 2014

Torstai on keittopäivä

Torstaikeitto


Kaapista löytyneillä aineksilla

kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
pala varsiselleriä
kolme pientä porkkanaa
kuivattua lipstikkaa
valkosipulin kynsi
kuivattu chilin palko
suolaa
tuorejuustoa
kermaa

Kaikki ainekset keitetään kypsiksi suolalla maustetussa vedessä, sekoitetaan sauvasekoittimella ja lisätään juusto ja kerma.Juustona käytin Sillankorvan tuorejuustoa ja kermana Maitokolmion kermaa. Lähiruokaa.

Maistui ruisleivän kanssa. Joku kokki sanoisi, että tässä keitossa oli potkua, nimittäin chilin maku tuli aika voimakkaana esille. Keittoon  meni viimeiset suppilovahverot.

Arvatkaapas mikä tämä on? 



No sehän on puolikas bataattia vedessä. Löysin netistä ohjeen bataatin kasvatukseen. Tässä youtuben video
En ole lainkaan varma tuleeko tästä mitään valmista, mutta kaikkea täytyy kokeilla.
Siihen pitäisi ainakin tulla kauniit kukat.

Kaupassa oli niin isoja bataatteja että täytyi leikata vain pala vesiastiaan.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Yrttitarha valmis ja bataattikeitto

Se on siinä. Yrttipuutarhan kehikot ovat saaneet ensimmäisen satsin multaa ja ympärille kuorikatetta. Käytin kuorimani nurmikon pihan painanteiden paikkaamiseen, siis nurmikon kierrätystä. Vaatii vielä hieman tasoitusta. Ja laatikoihin ostan pinnalle parempaa kylvömultaa. Istutushommiin pääsen ehkä toukokuun puolivälissä.

 

Sipulikukkia nousee joka päivä, en edes muistanut näitä olevan, kiva yllätys.
 

Ja puutarhatöiden jälkeen maistui bataattikeitto ja omatekoiset nokkossämpylät.

Bataattikeitto


1 keskikokoinen bataatti
kasvisliemikuutio
vettä vajaa puoli litraa
100 g Koskenlaskija savuporosulatejuustoa
muutama lastu parmesania
1 salottisipuli
kuivattua persiljaa
tuoretta korianteria
tuoretta ruohosipulia 
ruususuolaa
loraus ruokakermaa

Paloittele bataatti ja salottisipuli, keitä kypsäksi, soseuta sauvasekoittimella. Lisää juustot ja mausteet sekä lopuksi suolaa ja kerma. Pinnalle tuoretta korianteria maun mukaan. Korianteri on melko voimakasta, sen mausta joko tykkää tai sitten ei.



Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista