-

-

lauantai 29. syyskuuta 2012

Valokranssi

Olen jokin aika sitten ostanut löytölaarista paperinaruja. Ostettaessa tämä kranssiin käyttämäni oli valkoisempaa, on vähän rusehtunut. Mutta ei haittaa. Kudoin 12 numeron puikoilla ja 60 silmukalla aina oikein neulella suorakaiteen, jonka ompelin sivuista yhteen.


Rullasin 25 cm halkaisijaltaaan olevan renkaan ja led-valot sisään. Ompelin vähän narulla pyörylää kiinni. Ja siinä se on koristamassa syyspimeinä iltoina.



Tämä oli ensimmäinen tekemäni kranssi, ja siksi piti etsiä ohjeita. Ohjeita löytyi netistä useampiakin mm. Kauhavan Kangasaitalla on hyvät ohjeet.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Mistä alkaisin....

Kuten kuvasta näkyy on käsityörintamalla melkoinen kaaos ja sekamelska. Minulla on keskeneräisiä töitä melkoinen kasa, kaikki ei ole kuvassa. Liekö kuva innoittanut, mutta sain iltapäivällä jo viimeisteltyä kahdet miesten villasukat. Sukat päätyvät serkuilleni Amerikkaan. Tartuin myös keskeneräisen villaneuleeni kimppuun, valmistunee...



Amerikkaan tuliaisiksi olisi tarkoitus vielä tehdä Frillasta huiveja. Ne tosin valmistuvat nopeasti, kun vaan työhön ryhtyy.

Kuvassa on rikkimennyt  Svea Granlundin Arabialle suunnittelema posliinitarjotin. Löysin kirpputorilta juuri sopivan kokoisen puisen tarjottimen uudeksi alustaksi, johon on tarkoitukseni loihtia "mosaiikkiteos", ostin jo saumaukseen kipsiä. Vielä pitäisi posliinia rikkoa vähän pienempiin palasiin. Suunnitelma on valmiina. Otan kuvan valmiista työstä aikanaan.

Helmiaskartelu joulukoristeiksi jatkuu - onhan jouluunkin vielä aikaa.

Hiljaa hyvää tulee - vai tuleeko - aika näyttää!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ei kypsy luumut eikä tomaatit

Vuodet ovat erilaisia, myöskin syksyt. Terassilla kasvanut tomaatti ei tuottanut tänä kesänä lainkaan punaisia tomaatteja - kaikki jäivät vihreiksi. Kypsyminen tapahtuu vain sisällä. Samoin luumupuussani on raakoja luumua melko paljon, mutta kypsyminen on kovin hidasta. Pari luumua olen voinut syödä. Eivät taida kypsyä enää tänä syksynä. Viime vuonna tähän aikaan oli luumuja runsaasti - myöskin poisannettavaksi. Vuodet eivät ole toistensa kopioita.

Kiinanruusu oli kesän ulkona ja luulin sen jo kuukahtavan. Mutta sisälle päästyään aloitti uuden elämän ja kukkimisen.


Istutin tulppaanin sipuleita uuteen kukkapenkkiin ja siihen pyrähti neitoperhonen. Huomasin vasta kuvasta että on saanut siipeensä, pieni pala pois. Lentäminen kumminkin onnistui.


tiistai 11. syyskuuta 2012

Onnistuuko vai ei...

Tänään maakuntalehden jutussa kerrottiin, että käsillä tekeminen tekee ihmisen onnelliseksi. Onnellisuus varmaan riippuu lopputuloksesta. On aina riemullista, kun saa valmiin tuotoksen. Askartelukerhomme oli kovan haasteen edessä, kun puupalloista piti saada valmiita kynttiläjalkoja. Eikä se vielä riittänyt, kun ideoita sinkoili kaiken aikaa tekemisen lomassa. Tuliko meistä onnellisia, varmaan ainakin huolet unohtuivat aherruksen keskellä.

Ja tästä se alkoi, puupallojen maalaaminen...


 ja tekovaiheessa ideoiden sinkoillessa oli melkoinen kaaos...


ja syntyi muutama adventtikynttiläjalka, viimeistelyä vaille valmiita..
 

toimii helminauhassa ...
 

taikka kauniisti ympyrässä.
 

Askartelukerhon toiminta jatkuu, ja tälläkin kertaa tarjoilu pelasi; lounaaksi saimme venäläistä kaalivanukasta, kahvin kera oli mainiota mustikka/vadelmajuustokakkua.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Maisemat muuttuvat

Kävin ottamassa tulevaa Amerikan matkaani varten valokuvia kotipitäjästäni. Tuttuja maisemia hieman muuttunein rakennuksin.  Hauskaa on, miten äitini käymän koulun seinään oli kiinnitetty laatta Algot Untola toimi opettajana tässä koulussa 1905-1907. Algot Untolan ainakin minä tunnen parhaiten kirjailijanimellä Maiju Lassila ja mm. teoksesta Tulitikkuja lainaamassa. Saakohan tuo kouluvanhus lisäarvoa laatastaan. Mene ja tiedä. Rakennusta on joka tapauksessa kunnostettu, onhan siihen rakennettu lisäsiipikin ja wc-tilat sisälle, ikkunat on uusittu - ei entisöity.


Osuva nimi kouluun johtavalla tiellä, kyltti on "säästösyistä" kiinnitetty varoituskolmion tankoon. Tänä päivänä koulussa ei ole oppilaita, vaan rakennusta käytetään kylän kerhotiloina. Tavallaan onhan se opetuskäytössä, oppilaitahan ovat myös "kerholaiset".



Piharakennuksessa on ollut ulkohuussit ja varastot. Nyt ovet olivat lukossa, en päässyt tutustumaan.


Tässä joessa vesi virtasi vuolaampana, kun kävin uimassa serkkujeni kanssa. Ainakin muistan niin.


tiistai 4. syyskuuta 2012

Arvontapalkinto

Kerrankin minua onni potkaisi ja voitin blogiarvonnassa Normann Copenhagenin Kontur´in. Tämä silikooni-ihme on maljakko, kynäteline, pensseliteline ja ties mitä. Mutta kyllä tämä on oiva kukkamaljakko... kiitos Arleenan arvonnan.



Vielä on kesää jäljellä

Vaikka jo pihalla teen syyssiivousta, niin ihailen edelleen kukkapenkkien loistoa. Metsässäkin mehukkaita mustikoita riittää puolukkakauden kynnyksellä.

Daaliat ovat yksiä  syyskesän lempikukkiani asterien lisäksi. Myös orvokit ja leijonankidat jatkavat edelleen kukintaansa






Pihapihlaja notkuu marjojen painosta. Mutta kuten aikaisempinakin syksyinä, marjat eivät kauan ole puissa, kun linnut korjaavat kypsät marjat parempaan tal teen. Eikös vanhan sanonnan mukaan -  puu ei kanna kahta taakkaa - marjoja ja lunta. Jää nähtäväksi, tuleeko vähäluminen talvi.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kiitos tunnustuksen saamisesta

Sain Lilja Liliacelta  tunnustuksen/haasteen, kiitos kovasti. Olen ollut kiireinen ja vastaaminen on viivähtänyt.

Ohjeen mukaan

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Alla olevassa  on kahdeksan asiaa itsestäni:

Ilahdun seuraavista asioista ja minut tekee onnelliseksi:

 Luonto ja luonnossa liikkuminen, marjojen ja sienten kerääminen




 

Suunnistaminen ja rastin löytyminen


Puutarha 



Yrtit, kukat ja marjat omassa pikkupuutarhassa



Matkustelu,  erityisesti pieniin kaupunkeihin ja maaseutuun tutustuminen



Käsillä tekeminen ja erilaisten askartelujen onnistuminen, vaikka joskus epäonnistunkin



Kirppislöydöt



Läheisten ja oma hyvinvointi.

En nimeä kahdeksaa bloggaajaa, mutta lukija voi napata tästä itselleen.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista