perjantai 26. lokakuuta 2012

Home sweet home

Pitkän matkan jälkeen on hauskaa olla kotona, ja vain olla. Koti kaipaa kovasti perussiivousta, mutta nyt vähän aikaa levätään matkan rasituksista. Amerikassa kaikki on suurta ja kaunista; ilma oli melkoisen syksyinen, mutta sattui muutama aurinkoinenkin päivä. Seattlen Space needle on yksi must-paikoista, jossa on pakko käydä korkeanpaikan kammosta huolimatta. Olihan sieltä mahtavat näköalat Tyynellevaltamerelle ja kaupunkiin. Matkani kohde olivat yksityiset perheet ja sukulaiset, joten kuvia ei kovin paljon ole yleiseen jakoon.

Lähestyvä Halloween  näkyi niin kotien sisustuksessa kuin pihamailla ja farmeillakin, valtavia kurpitsapeltoja. Ohessa vain pieni osa farmin kurpitsasadosta.





Amerikassa hautausmaat poikkeavat kovasti meidän eurooppalaisten ja suomalaisten vastaavista.  Hautapaalut ovat pieniä laattoja nurmikolla. Kuvassa Portlandin hautausmaa.


Sateisella säällä Tyynivaltameri näytti kovin myrskyisältä ja utuiselta. Ajopuita on rantautunut Lincoln City -kaupungin rannikolle. Kunpa noita olisi voinut ottaa mukaan.




Ensilumi satoi myös Seattlen ympäristön vuorille. Kaunis vuorimaisema, ja hyvä lenkkeilymaasto luontopolkuineen.


2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Komeaa kurpitsasatoa laajoilta pelloilta. Vuoristotkin ovat isoja ja korkeita. Kaikki näyttää tosiaan isolta.
Eoikö ollut vain mukava tulla kotiin, vaikka mukava on lähteä matkallekin.

annekatariina kirjoitti...

Mukava oli tulla taas kotiin, pari viikkoa riitti näkemään ripauksen Amerikkaa.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista