-

-

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Festivaaliviikko

On ollut hiljaista täällä blogirintamalla. Olen koko viikon ollut täystyöllistettynä Kokkolan Talviharmonikka -festivaalilla. Jännityksellä olen aamuisin miettinyt, miten päivä menee ja onko kaikki asiat tullut hoidetuiksi. Viikko meni loistavasti. Viime yönä vein artistin junalle ja hän junaan astuessaan luovutti minulle konsertissa saamansa kukkakimpun. Luultavasti sai tänään uuden kimpun Musiikkitalossa.

Sain viikon aikana työn ohessa osallistua loistaviin konsertteihin sekä  niin lasten kuin vanhustenkin tapahtumiin. Musiikin voima on ihmeellinen; lähes liikuntakyvytön vanhus sai kädet ja jalat liikkumaan soiton ja laulun tahdissa, ja voi sitä tyytyväisten katseiden määrää hoitokodeissa. Palkitsevaa.

Artistin kukat


Tänään kävin meren rannan ulkoilutapahtumassa ja nappasin talvisen kuvan, pilkkimiesten hahmot näkyvät kauempana jäällä. Ehkäpä jo huomenna ehdin hiihtolenkille.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kukkakimput

Tiistaina saamani preerianruusu on vielä täydessä loistossaan. Tänään sain työpaikallani kaksi upeaa kukkakimppua läksiäiskahvitilaisuudessa. Oli juhlan aika. Hyvillä mielin suljin oven takanani. Se aika on nyt takana ja edessä uudet haasteet - vielä en ole kokopäiväeläkeläinen, vaikkakin se taitaa olla statukseni.

Ruusukimppu on upea

Tulppaanit ovat kauniita myöskin sidottuna kimppuna.





tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivänä

Olipas melko haipakkaa taas tämä päivä. En ehtinyt itse valmistaa ystävänpäivä- enkä syntymäpäiväkakkua. Piti turvautua paikallisen leipomon herkulliseen bebe-leivokseen.





Lumipyryn keskellä ihailin pakkasvalokuvaa. Kovia pakkasia ei tule ikävä, mutta maisema on kauniimpaa kuin lähes nolla-asteen myräkässä.



Hyvää ystävänpäiväiltaa!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Pienistä lankakeristä...

Katselin erilaisia kämmekkäiden ohjeita ja samalla lankajämiä korissani. Niinpä kokeilin kolmella mallilla kutoa itselleni kämmekkäät. Ja eihän tuohon työhön kulunut kuin yhdet presidentinvaalivalvojaiset ja vähän aikaa kahdesta muusta illasta. Kämmekkäät ovat kätevät vaikkapa valokuvatessa ulkona, sormenpäät jäävät vapaiksi.

Tasokudottuna kämmekkäät on helpointa tehdä ja vielä kun yhdistin aloitus- ja lopetussivun kutomalla, niin lopputulos on suhteellisen siisti ja saumasta tuli tasainen. Poimin aloitussivusta silmukat puikolle ja päätin ylivetosilmukoin.



Kämmekkäitä syntyy kohta lisää, hauskaa puuhaa.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Talven kylvö

Tein lyhyen kävelylenkin kovassa pakkasessa, tarkoitus oli kävellä pidemmälle, mutta hyytävä pakkanen sai otteen. Sorsia on ollut isot parvet jään päällä, nyt yksi ainoa kyyhötti. Kuinkahan nuo sorsaparat selviävät talvesta. Heitin leivänmurusia toivoen, että ne auttaisivat selviytymään.




Keskipäivän aurinko ei vielä paljon lämmitä.



Auringon säteen kuitenkin tunkeutuvat jo sinnikkäästi puiden lomasta sisään. Kevät tulee….Kylvin ensimmäiset siemenet; vihanneskrassia ja auringonkukan versoja. Olen näitä joka talvi ja kevät kylvänyt – melko huonoin tuloksin. Koskaan ei tiedä, milloin kylvöt onnistuvat. Nyt vaan odottamaan satoa!

Talouspaperin päälle pitäisi ilmestyä krassia.

torstai 2. helmikuuta 2012

Pakkaspäivän taidetta

Pakkanen paukkuu, ei tee mieli hiihtää. Silti on niin kiirettä, ettei ehdi paneutua kirjoittamiseen. Kirjoituskurssikin on pahasti kesken. Viikonloppuna kävin pääkaupunkiseudulla ja maanantaipäivän vaeltelin Helsingin katuja. Tarkoitukseni oli mennä Kiasmaan, mutta sehän olikin maanantaina kiinni. Katselin yhden taidenäyttelyn teoksia, en muista tekijää. Teokset olivat öljyväritöitä Helsingistä. Niinpä taidenautintoni rajoittuikin julkisissa tiloissa olleisiin luomuksiin.

Rautatieaseman aulassa oli tilateos "Missä kotini on", Kaarina Kaikkonen oli loihtinut erilaisista laukuista matkakuumetta nostattavan teoksen.


Laukkuja, matkalaukkuja, pussukoita - jokaiseen lähtöön




Hienoja valokuvia eri puolilta maailmaa.




Yllä oleva teos oli tuotu Sokoksen ikkunaan, se on  osa Terhi ja Mikko Sallisen maailmaa kiertäneestä tilateoksesta "The thousands Thoughts". Kuvassa vain osa näyteikkunassa olleesta teoksesta.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista