-

-

torstai 28. tammikuuta 2016

Marttailu - iloa ja inspiraatiota

Muutama vuosi sitten liityin Marttoihin, osittain siksi että oli sopiva sieniretki tarjolla. Ja se oli hyvä päätös. Odotan aina innolla uuden lehden ilmestymistä ja luen lehden kannesta kanteen, vaikka yleensä vain selailen aikakauslehdet.

Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli muiden mielenkiintoisten, ja ruokajuttujen lisäksi taas hyviä vinkkejä kodin siistimiseen ja järjestämiseen. Otsikko oli tosi osuva: "Siistin kodin salaisuus ei ole jatkuva siivoaminen vaan perusteellinen järjestäminen". Siinäpä se. Jutussa annetaan hyviä vinkkeja järjestyksen pitoon: "aloita virkeänä ja varaa raivaamista varten tietty aika. Vie ylimääräiset tavarat heti roskiin tai kierrätykseen". Jutussa kerrotaan myös ammattijärjestäjistä. Eipä olisi muutama vuosi sitten osannut arvata, että tuollaisellekin ammatille on kysyntää.

Mutta miksi se aloittaminen on niin työlästä. Tiedän että minunkin pitäisi karsia tavaroita, järjestää paikkoja, vaikkei kodissani mitään kaaosta olekaan. Mutta sitku... kodin siivoukseni on aloittamista vaille valmis!

Hyvä vinkki on myös uunin puhdistukseen:
Käsittele mäntysuopaliuoksella; mäntysuopaa uuniin, levitetään tiskiharjalla, uuni 50 asteeseen. Kun suopa kuplii uuni pois päältä... pyyhi mäntysuopa pois veteen kostutetulla liinalla. Viimeistely vielä 2 rkl ruokasoodaa, 2 rkl suolaa ja 2 rkl lämmintä vettä - seoksella pyyhitään uunin pohja. Tämä täytyy kokeilla.

Marttailu kannattaa, tänään olisi paikallinen Marttailta - menen jos ehdin. http://www.martat.fi/

Kylvin maanantaina ensimmäiset chilipaprikat, käytin siemeninä kuivaamieni chilien siemeniä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Koukuttaa

Nimittäin, kun keksin "tuhota" jämälankoja isoäidinneliöihin, ei meinaa malttaa lopettaa. Tai täytyy lopettaa kun langat loppuvat. Minulla on kova vimma saada kaikki langat hävitettyä tavalla tai toisella. Loput vien kirpputorille, ellei kukaan lankahamsteri Facebook-ryhmässä halua niitä. Olen nyt taas kerran aloittanut tavaroiden karsimisen, ja tällä kertaa langoista. En toki aio lopettaa käsitöiden tekoa, mutta ostan lankoja vain silloin, kun tiedän mitä olen tekemässä. Siksi on alennusmyynnitkin jääneet täysin väliin, kun en ole keskinyt mitä tarvitsisin.




Olen valinnut värit neliöihin aivan sattumanvaraisesti. Vasta yhdistämisvaiheessa katson värejä - tai sitten en. Kirjava tilkkutäkki tulossa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Jämälankaprojektia

Edelleen on lankoja korissa. Vähitellen saan kaikki langat käytettyä. Olen ostanut vain sukkalankaa. Minua ahdistaa suunnattomasti, jos lankakori täyttyy nyssyköistä, jämät on saatava kudottua ja virkattua. Miten liekin nyt eläkepäivinä iskenyt tarkkuus (en haluaisi sanoa nuukuus), vältän kaikkea ylimääräistä tavaroiden ostamista ja keräämistä. Entistä enemmän minuun on iskenyt kierrätysvimma; harkitsen, askartelen, lajittelen ja kierrätän.

Tämän neuleen mallin otin Novita Talvi 2013 -lehdestä. En noudattanut ohjetta muuten kuin silmukoiden ja kuvion suhteen. Lankana käytin jokin aika sitten Huutonet:stä ostamaani lankaa, josta olen aikaisemmin tehnyt ponchon. Tämä on jotakin sekoitelanka.  Ohjesta poiketen tein hihat ja pituudeksi sen mihin langat riittivät. Olen tyytyväinen kun nämä langat ovat loppu.



Nyt meillekin on vihdoin saatu lunta, joten tänään hiihtämään kipakassa pakkasessa. Taitaa olla noin 20 astetta.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Hyvä sienikeitto

Parasta kehua itse, jos muut eivät huomaa. Siis vähän rohkea otsikko. Päätin keittää sienikeiton kuivatuista korvasienistä ja suppilovahveroista. Keiton valmitus meni näin:

Kuivatut korvasienet liotin  pehmeiksi ja sen jälkeen keitin kahdesti, noin 10 min kerralla, huuhtelin kylmällä vedellä keittämisten välissä ja jälkeen. Suppilovahverot liotin pehmeiksi. Tämän jälken pilkoin sienet pieniksi leikkuulaudalla, vain veitsellä.
Kattilaan laitoin nokareen voita ja öljyä, kuullotin yhden sipulin ja pari valkosipulin kynttä, laitoin sienet vielä hetkeksi kuullottumaan. Sen jälkeen lisäsin kasvislientä noin puoli litraa. Keittelin sienet kypsiksi ja loppuvaiheessa lisäsin puoli pakettia savuporo-Koskenlaskijaa ja lopuksi noin desin ruokakermaa ja edelliseltä päivältä jääneen kermavaahdon. Suurustin hieman Maizenalla. Ja vihon viimeiseksi ripottelin päälle kuivattua lehtikaalta murskattuna. Keitto maistui. Ja kun sitä jäi hieman, niin käytin sen seuraavalla ruoanvalmistuskerralla  lihapullataikinaan.


Sienikeitto

ainekset (huom. en laita tähän määriä kun tein näppituntumalla - maun mukaan)

Kuivattuja korvasieniä
Kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
voita, öljyä
Kasvislientä (tein kuutiosta)
Ruokakermaa
Kermavaahtoa
Koskenlaskija-juustoa
Suolaa
Kuivattua lehtikaalta

Teen toistekin ilman sauvasekotinta, mukava kun keitossa on purutuntumaa.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Nettipaitsio

Kun normaali nettiyhteys on viikon poikki, niin tuntuu kuin olisi kädetön. Olemme kaikki tottuneet siihen, että netin kautta asiointi on jokapäiväistä. Minun (taloyhtiön hankkkima) nettiyhteys katkesi vuoden eka päivänä ja kävin jo ostamassa tablettiin välikaikaisesti sim-kortin. Olihan jotenkin päästävä "ulkomaailmaan" ja vielä kun samalla häipyi televisiosta signaalit, niin nuorten MM-kisat olisivat jääneet väliin ilman tabletin Areena-yhteyttä. Vähän oli vaivalloista katsoa pieneltä ruudulta pelejä, mutta toisaalta mukavaa maata sängyllä ja surffailla netissä ja TV-kanavilla.

Nyt on yhteydet saatu palautetuksi. Kiitos kuuluu taitavalle asentajalle, joka löysi vian parin asunnon päästä.

Kauppojen aukioloajat on nyt sitten vapautettu, ja voimme mitei yötä päivää käydä shoppailemassa. Olen aina vastustanut  ja edelleen vastustan sunnuntaiaukioloaikoja. Mutta toisaalta tehkööt kukin, kuinka haluaa. Nyt iski kumminkin minunkin periaatteisiin, kun poikani loppiaisaamuna ilmoitti, että olisi villasukkia vaille. No äitihän tekee kuten "lapset" haluavat, ja aloin kutoa jämälangoista varsia, mutta pakko oli hakea marketista yksi kerä seiskaveikkaa, että sain sukat valmiiksi seuraavaksi aamuksi. Siis nopealla toimitusajalla kudoin parin miesten villasukkia. Siitä olen itseeni tyytyväinen.



Kun pakkaspäiviä riittä, sukat lämmittävät. Noihin sukkiin upposi taas pari nyssäkkää jämälankoja. Sukkien värit eivät mitenkään soinnu keskenään, vaihtoehdot olivat vähissä., pääasia että ovat lämpimät.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi

Joulun aika meni lepäillessä ja puuhaillessa kotona. Vähän ristiriitaisin tuntein sisareni poismenon jälkeen. Mietin jouluna, mitä juttuja jouluuni kuuluu ulkoisesti. Tulin siihen tulokseen että vähempi on enemmän.  Karsin kaikki tonttuaiheet joulukoristeluistani (perheessä ei ole enää pieniä lapsia). Ja luulenpa että seuraavana vuonna karsintaa tapahtuu edelleen. Mitäs muuta jouluun kuuluukaan kuin kynttilät, kukkaset ja joulukirkko, niin ja tietysti joululaulut. Sopivasti perinteisiä ruokia.

Nämä kaksi tekemääni joulutonttua pääsivät vielä lipaston päälle. Taisi olla viimeinen hetki kerätä Krimin niemimaan rannalta nämä kivet tnttuaihioiksi (ennen Ukrainan kriisiä). Matkamuistot Krimin suunnistusreissulta..


Uutisista sain lukea, että vuoden alusta aloitetaan muovinkeräys. Sitä olen odottanut, kun lähes kaikki paketoidaan muoviin. Otin heti esille yhden kahvipusseista tekemäni korin muovijätteitä varten. Sen joudun vielä toistaiseksi kiikuttamaan 4 km:n päähän hyötykäyttöasemalle, mutta se menee  kauppareissulla. Toisaalta uutisesta jäi vähän ristiriitainen fiilis, kun näitä muoveja kuskataan satoja kilometrejä. Ehkäpä tuohon keräysrumbaan saadaan joku tolkku, luulisi vihreiden pitävän siitä huolen. Kierrätän kumminkin.

Välipivinä väkersin ruutupunonnalla kahvipusseista pienen kopan, se meni jo edelleen jakoon enkä ehtinyt saada valmiista tuotteesta kuvaa. Punon kaikki kahvipussit ruutu- tai hakapunonnalla, katson sitten myöhemmin mitä noista tulee. Ensiksi pitää saada tarpeeksi punontoja valmiiksi.

Kuvan laatu tabletilla ei ole paras mahdollinen.

Hyvää alkanutta vuotta!

...osaltani jatkuu edelleen vähäsokerisena tammikuuna ja kuntoliikuntaa harrastaen.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista