-

-

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kevättä kohti - ensimmäinen kylvö

Luin kahdesta blogista - Sauvajyvänen ja Eilistä & Paistoa - että nyt olisi oivallinen aika kylvää chiliä. Niinpä hain heti kaupasta siemeniä ja kylvin lukemieni ohjeiden mukaan. Nyt on rasia astianpesukoneen viereisessä kaapissa odottamassa itämistä. Viime vuonna kylvämäni chilit eivät ehtineetkään kypsyä, olin ehkä liian myöhään liikkeellä.. Täytyy vielä kokeilla sitä styrox-talouspaperi -versiota kylvössä.



Lajikkeena on Vampire F1 ja toisessa päässä ulkomailta ostetuista, kuivatuista chileistä otetut siemenet. Jännää tämä ensimmäisen kylvön seuranta. 


Tänään hiihtolenkilläkin tuntui jo keväiseltä, aurinko paistoi ja parisen astetta pakkasta

maanantai 19. tammikuuta 2015

Hatuttaa

En ole koskaan ollut hattuihminen. Mutta tällä iällä pitäisi jo olla. Hautajaistilaisuutta varten muutama vuosi sitten kävin ensimmäisen kerran hattuliikkeessä ja ostin mustan hatun. Nyt olisi tiedossa iloisempaa juhlaa kesällä ja hattu pitäisi löytää. On se vaikeaa. Helsingissä käydessäni poikkesin hattuliikkeeseen ja siellä ammattitaitoinen modisti Helena Toivo yritti vakuuttaa minut oikean hatun valinnassa. Ensiksi pitää olla mekko tai ainakin väri ja kangasmallit. Ja siitä se lähtee. Lyhyet hiukset ja silmälasti asettavat omat haasteensa hatun hankinnassa. Tässä muutama otos peilin kautta kuvattuna. En ole lainkaan varma, että mikään alla olevista on hattuni, ainakin väri taitaa muuttua. HopeHatin valikoima on kyllä valtava, on mistä valita, ja jos ei ole niin siellä tehdään. Saas nähdä miten hatutuksen käy.







Tämä pipomainen huopahattu on lämmin ja helppo sujauttaa päähän, ei tule yhtään hattumainen olo.


Junamatkat Helsinkiin sujuvat nopeasti Pendolinolla, mutta ei niin nopeasti etteikö ehtisi kutoa sukkaparia. Nämä syntyivät  meno- ja paluumatkalla. Ja sain taas jämälankoja kulutettuja 150 g.


torstai 15. tammikuuta 2015

Oma mysli - paras mysli

Omatekemää on hauska kehua, kun ei ole mitään vertailukohdetta vieressä. Mutta kyllä siitä myslistä tuli hyvää.

Laitoin puhtaalle pannulle

noin 2 dl kaurahiutaleita
kourallinen kurpitsansiemeniä
kourallinen auringonkukansiemeniä
kourallinen rusinoita
hiukan pellavansiemeniä
pari ruokalusikallista omatekoista kuusenkerkkäsiirappia

annoin paahtua pannulla viitisen minuuttia, vähän liikuttelin välillä. Tämä seos leivinpaperille jäähtymään, murskasin vähän leikkuuveitsellä  ja purkkiin. Nautitaan maustamattoman jugurtin kanssa aamiaisella.



Yrtin kuvata vakaalla kädellä, mutta en saanut onnistumaan. Liekö syynä tämä hämärä päivä, aurinkoa ei näkyvissä.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Piti tulla luontokuvia

Tämä postaus piti olla kauniista, lumisesta luonnosta. Kävin hiihtelemässä reilun 15 asteen pakkasessa. Taskussa oli sekä kamera että puhelin. Kameran akku tyhjeni välittömästi pakkasessa ja Lumia ei toimi ulkona hipaisulla ainakaan hanskat kädessä. Luonto oli kaunis: valkoista lunta maassa ja puissa, aurinko pilkisti puiden lomasta. Olin hiintämässä sekä auringon nousun että laskun aikaan. Se niistä luontokuvista.

Haluan kuitenkin kertoa ainoasta, ja hyvästä ale-ostoksestani. Tarvitsin uudet lenkkitossut, edelliset kuluivat sisältä puhki. Löysin erinomaiset Salomon-merkkiset tossut 50 % alennuksella, ovh oli peräti 139 euroa, siis nyt puoleen hintaan. Löysin oikean koon ja siitä laatikosta puuttuikin 50 % alennustarra. Menin myyjän luo ja pyysin että hän laittaisi tähänkin sen alennuksen. Niin teki. Samalla hän vähän katsoi minua pitkään ja sanoi, että nämä ovat huippujuoksukengät. Totesin siihen, että niin pitääkin olla. Vaikka en ole mikään huippujuoksija, tykkään että juoksu/hölkkäkenkien pitää olla paitsi jalkaan hyvin sopivat myöskin hyvälaatuiset. Maksoi mitä maksoi. Muutenkin jalkani ovat melko ongelmalliset. Huvitti vain tuo myyjän toteamus, mutta mitäs siitä. Tarvitsee yli kuuskymppinenkin kunnon kengät liikuntaan.



Yleensä minulle sopii Niken kengät lestiltään, mutta nämä ovat todellinen löytö.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Askartelua ja ulkoilua

Näiden pyhien ja välipäivien aikana on hyvä aikaa tehdä kaikenmoista sekä sisällä että ulkona. Ulkoilusää on taas mitä parhain. Maa on valkoinen ja huomenna pääsen taas hiihtämään, tänään meni vielä sauvakävellen.

Valmistin pienen mekon (vaatii vielä viimeistelyä). Olen joskus ostanut nettikaupasta bambulankoja, ja nyt nekin tulivat käyttöön. Lankaa on sen verran paljon, että toinenkin hame on tuosta langasta jo puikoilla.


Viimeistelin myös joskus aloittamani klipsulaukun. Ompelin enstex-kankaasta vuorin ja laitoin pohjaksi vielä palan jonkinlaista puristettua muovilevyä (sille en tiedä nimeä). I-pad -paketin pehmustetta. Ompelin myös piiloon lenkit mahdollista olkahihnaa varten. Olkahihnaksi lainaan tarvittaessa hopeanväristä  ketjua toisesta laukusta.


Pihan pihlaja notkuu lumen painosta. Ja mites se sanonta kuuluikaan, ettei pihlaja kanna molempia - marjoja ja lunta. Niin vaan jaksaa kantaa. Tilhejä olen odotellut ruokailemaan, missä lie viipyvät.

Pihlaja kuvattu pimeässä ilman salamaa.

Luumupuu talvivaipassa.
Meillä ei onneksi ole ollut sähkökatkoja, vaikka raskas lumi painaakin puita. Ei onneksi sähkölankojen päälle.

torstai 1. tammikuuta 2015

Uudenvuoden lupaukset vai päätökset

En yleensä tee mitään uudenvuoden lupauksia, mutta nyt päätin muutaman asian.

Osallistun Vähäsokerinen tammikuu -haasteeseen. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt vähentää sokerin käyttöä,  virvoitusjuomia en käytä lainkaan, makeita leivonnaisia syön vain silloin tällöin. Mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja parantaa entisestään ruokatottumuksiani, lähinnä se tarkoittaa turhien välipalojen ja napostelun vähentämistä tai lopettamista. Marjoja on pakastimissa yllin kyllin. Karkkilakko astui voimaan nyt.  FB:stä löysin Motiviren rakentaman haastekampanjan ja aneistoa voit lukea tästä linkista.

Toinen päättämäni asia on, etten osta yhtään lankaa, ennen kuin olen kutonut tai virkannut  kaikki varastossa olevat langat ja lankanöttöset. Niistä saa vielä sukkia, lapasia ja ehkä vähän suurempiakin neuleita. Mutta varasto on saatava minimiin. Kierrän kaupan lankahyllyt kaukaa. Monta askarteluideaa on myös vielä toteutusta vaille valmiina.

Tässä yksi keskeneräinen, valmistunee viikonlopun aikana. Ja uutta puikoille.



Olen jo viime vuonna luopunut kaikesta turhasta ostamisesta. Niin sehän ei ole mikään uusi päätös.

Koska olen varannut jo kolme suunnistusmatkaa tulevalle kesäkaudelle, täytyy huolehtia myös hyvästä fyysisestä kunnosta. Ja sehän edellyttää lähes päivittäistä liikkumista. Nyt tosin vesisade lannistaa hyvin alkanutta hiihtokautta. Mutta eiköhän lunta vielä tule. Niin ja tuo suunnistusmatkailu edellyttää kielitaidonkin ylläpitämistä, siispä lukemista ei sovi unohtaa


Ei muuta kuin reippaasti toteuttamaan päätöksiä.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista