-

-

maanantai 30. syyskuuta 2013

Blogihaaste



Sain blogihaasteen Silmukoita Nannalta. Haasteen tarkoituksen on saada näkyvyyttä ja lisää lukijoita blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Olen itse kovin hidas vastaamaan haasteisiin, mutta nyt päätin kumminkin.

Säännöt:


  1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  4. Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa
  5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat
  6. Ei takaisin haastamista


11 asiaa minusta

  1. Olen ollut jo lähes kaksi vuotta eläkkeellä
  2. En ole tottavie toimenton; toimin aktiivisesti kahdessa yhdistyksessä – vähän töitä tehden. Yhdistykset eivät liity millään tavoin aikaisempiin harrastuksiini tai työhöni.
  3. Matkustelen mielelläni, vaikka en pidäkään pitkistä lentomatkoista.
  4. Olen aina halunnut oppia uusia kieliä, mutta kaikki aloittamani kurssit ovat jääneet puolitiehen.
  5. Teen mielelläni käsitöitä ja askartelen silloin tällöin jotakin kummallista, viimeksi rintakoruja vanhoista lusikoista.
  6. Olen aina ollut aamuvirkku, mutta nyt eläkkeellä ollessani olen nukkunut jopa kahdeksaan. Aamut ovat minusta parhaita ja silloin olen mielestäni terävimmilläni.
  7. Harrastan suunnistusta ja muutenkin kuntoliikuntaa
  8. Viikonloppuisin teen ruokaa pitkän kaavan mukaan. Tykkään kokeilla uusia reseptejä ja jokaista sovellan omien mieltymysteni/löytyvien raaka-aineiden mukaan. Seuraan myös kokkiohjelmia sillä silmällä.
  9. Tykkään poimia sieniä ja marjoja metsästä. Nyt harmittaa heikko sienisato, vielä odottelen löytäväni suppilovahveroita.
  10. Minulla on rivitalon pieni pihapuutarha.
  11. Nyt minulla on yli kymmenvuotias monirotuinen pikkukoira, alun perin poikani koira, mutta koiravanhus taitaa olla minun hoidossa lopunelämäänsä.

Nannan 11 kysymystä:


  1. Paras ystäväsi? Hmm… Sisareni.
  2. Kolme asiaa, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle? Linkkuuveitsen, villasukat ja muistiinpanovälineet.
  3. Mikä saa sinut näkemään punaista? Valehteleminen ja itsekkäät/ilkeät ihmiset.
  4. Mikä ilahduttaa sinua?   Kaikki positiiviset asiat lähellä ja kaukana.
  5. Mitä asiaa sinusta ei monikaan tiedä?  Maratonennätykseni on 3.47.12
  6. Suosikkiaamupalasi?  Kuppi kahvia ja juustoruisleipä taikka turkkilaista jogurttia ja marjoja.
  7. Mieleenpainunein opettajasi ja miksi?  Tämä on helppo. Ensimmäinen opettajani alakoulussa. Emilia Rauma, hän oli todellinen opettaja isolla O:lla, piti kurin ja järjestyksen koulussa, häntä kunnioitettiin, osasi olla tarpeen tullen lempeä, myös äidillinen ja tarvittaessa hyvin ankara etenkin kylän poikaviikareille.
  8. Paras luonteenpiirteesi?  En tiedä onko paras, mutta joskus tuntuu että olen liian kiltti ja ahkera, tartun töihin liian auliisti, kun vähänkin pyydetään.
  9. Mikä eläin kuvastaa sinua parhaiten?   Varmaan kissa, kun tykkään lämpimästä, ja mielelläni puen villasukat jalkaan ja kietoudun huopaan.
  10. Millainen musiikki sinua puhuttelee?  Kevyt klassinen, myöskin jonkin verran iskelmämusiikki kuten esim. Paula Koivuniemen, Lea Lavenin, Joen Hallikaisen…..
  11. Pisin kuulakaaresi?  Hartiat ja kädet ovat voimaltaan heikko kohtani. Oliskohan firman kisoissa työnnetty tai paremminkin heitetty vaikkapa 8 metriä


Minun 11 kysymystä:

  1.  Mitä ruokaa olet tehnyt viimeksi?
  2. Onko  sinulla kotieläin?
  3. Oletko käynyt avantouinnissa?
  4. Mitä kieltä haluaisit oppia puhumaan?
  5. Oletko koskaan eksynyt metsään taikka vieraaseen kaupunkiin?
  6. Pelkäätkö pimeää?
  7.  Mikä on suosikki TV-ohjelmasi?
  8. Mitä olisit aina halunnut tehdä, mutta et ole voinut taikka uskaltanut?
  9. Mitä tekisit, jos sinulla olisi ylimääräiset 10.000 euroa?
  10. Mikä kotitöistä on kaikista hauskinta?
  11. Mikä on lempivärisi?


11 haastamaani blogia:

  1. Pikkuinen puutarhani
  2.  Raitalammas
  3. Mamman maailma
  4. Tintin luomukset
  5. Kalapuikko neuloo
  6. Kaikki mitä osaan
  7. Sinise talo emänt
  8. Tina´s
  9. Kaaos kukkaruukussa
  10. Annan tupa
  11. KuvaKirjeitä Karsikonperältä

Annekatariina

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ei pitänyt sataa viikonloppuna

Mutta satoipas kumminkin. Vähän jäi vielä syksyn pihatyöt kesken. Sain kumminkin  jo syyssiivouksen alkuun. Niin ja kukkasipulit sain maahan ja ostin yhden uuden taimen - lakan taikka nevanmarjan kuten meilläpäin sanotaan. Saas nähdä, saanko nauttia oman puutarhan lakoista vielä joskus - kenties.

Puutarhasta sain vielä salaattiainekset, ehkäpä seuraavaankin salaattiin. Nyt maassa olevat yrtit saavat jäädä, olen kuivattanut jo purkit ja purnukat täyteen. Persiljaa voi toki poimia penkistä vielä pitkälle syksyyn.

Niin ja talvisuoja jäi vielä laittamatta - Kekkilän suojaturpeen levitän muutamille aroille kasveille ja ehkäpä yrteille.

Oman puutarhan salaattisatoa.


Tästä viikonlopusta tuli sitku-viikonloppu, jotain valmista sain mutta paljon jäi tulevalle viikolle. Aamun vesisateessa tein 10 kilometrin sauvakävelylenkin - se oli sentään jotakin..

perjantai 27. syyskuuta 2013

Sipulit maahan

Viikonlopuksi on luvattu aurinkoa, ei niinkään lämmintä, mutta sateetonta. Ostin muutaman pussin kukkasipuleita ja pistelen ne penkkeihin viikonloppuna. Ei mitään erikoisia laatuja - ihan tavallisia tulppaaneja, narsisseja, helmililjoja, krookuksia ja kurjenmiekkoja. Yhtensä sipuleita on 110 kpl. Onhan ne entisetkin maassa,  vaikkakin viime keväänä pintaan nousi entistä vähemmän. Lisäys on tarpeen. Kevättä odotellessa!



Leivoin tänään aivan ihanaa saaristolaisleipää "Suvikummun" innoittamana. Tulipas todella maukasta, vaikkakin soveltaen. Ohjeita löytyy runsaasti netistä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Askarteluja

Taannoin askartelukerhon tapaamisessa ideoimme lusikoista koruja. Väänneltiin ja käänneltiin... Minulla ei sattunut olemaan hopealusikoita, ihan tavallisia. Täytynee koluta kirpputoreja, jospa osuisi kohdalle. Taittelin pari lusikkaa tarkoituksena tehdä rintakoru ns. pukukoru. Toiseen kiinnitin ison lasihelmen ja toiseen "matkamuistokiven". Luulen että kivi on Mustanmeren rannalta Krimiltä.

Vielä haluaisin tehdä korvakorut lusikoiden varsista taikka sitten rannerenkaan. Näihin pitäisi saada työkaluja, eivät valmistu pelkällä vääntelyllä.







sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kesä loppuu...

..tai onhan tätä piisannut pitkälle syyskuulle. Olen vaalinut gojimarjapensastani ja odottanut, että marjat kypsyisivät. Nyt ne alkavat kypsyä, mutta auttamattomasti liian myöhään. Aurinkoiset säät ovat tältä suvelta ohi. Sää viilenee. Jos ensi vuonna kesä alkaisi aikaisemmin, ehtisin saada gojit ajoissa.




Lyhtykoisot loistavat kuin lyhdyt ikään. Pian ne pääsevät sisälle maljakoihin.



Ostin kesän Viron matkallani villalankaa - halvalla.  Tämä lanka ei ollut kovin tasalaatuista, niinpä sukista tuli vähän "mohkuraiset", mutta lämmittävät viileinä syysiltoina. Tein sukat Novitan ohjeen mukaan (otin ohjeen nettisivuilta). Tässä kuten kaikissa Novitan ohjeissa minulla meni hetki, että ymmärsin mitä ohjeen teksti tarkoittaa. Mutta sain sukat valmiiksi, tosin vähän ohjeistin omasta päästä.



tiistai 17. syyskuuta 2013

Nakkikastike

Otsikosta päätellen melko tylsää ruokaa. Mutta nytpäs ei ole. Selasin nettiä ennen kauppaan lähtöä ja mietin mitä tekisin ruoaksi. Silmiini osui Pirkka-reseptit. Tämä kastike ei ole suoraan sieltä, mutta viitteitä sain netin reseptistä. Ja kun jääkaapissa oli jo valmiiksi avattu nakkipaketti, päätin käyttää pääraaka-aineena nakkeja. En ole mikään erityinen makkaran ystävä, mutta kun toinen puoli perheestä pitää makkarasta, niinpä sitä on lähes aina jääkaapissa.

Kastikkeen tarjosin spagetin lisukkeena. Spagettimakarooni oli tavallista pitkää ohutta, tavallista spagettia. Sen keittämistä en toista.

En ilmoita reseptissä tarkkoja määriä, raaka-aineita voi laittaa maun mukaan.

Nakkikastike

Kuorettomia nakkeja
Keltainen paprika
Purjosipuli
N. 1 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
Mustapippuria
Suolaa
Ripaus voimakasta chiliä
Kourallinen ruohosipulia pilkottuna

Laita öljyä pannulle, lisää pilkotut nakit, paprikat ja purjosipuli. Paista öljyssä pehmeiksi - ei ruskisteta. Lisää vehnäjauhot ja anna vähän ottaa väriä. Lisää maito koko ajan sekoittaen. Maidon määrä riippuu siitä, minkä vahvusita haluat kastikkeesta. Lopuksi mustapippuria myllystä ja suolaa (huom. nakit ovat jo suolattuja), ripaus chiliä. Käytin oman puutarhan kuivattua chilipaprikaa. Ja vielä pilkottua ruohosipulia kourallinen.

Keitetyn spagetin päälle, ja siihen voi vielä raastaa parmesanjuustoa.






maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksy on täällä

Tänään tuntui ensimmäiseltä syyspäivältä, syksy on tullut. Vaikka lämmintä olikin 18 astetta ja aurinko paistoi, silti ilma oli syksyinen; tuuli, puista tippui lehtiä, ilma oli raaka.

Ja mikä pahinta suunnistusreitillä huomasin, kuinka paljon on hirvikärpäsiä. Nykin niitä hiuksistani yhdellä rastivälillä niin, että ajauduin liiaksi oikealle hakkuuaukiolle - puoli kilometriä pois reitiltäni. Hirvikärpäset vaan takertuivat tiiviimmin hiuksiini  vielä maaliin päästyäni yritin irroittaa niitä kiusankappaleita. Huh, että ne ovat inhottavia. Minun mielestä hirvikärpäsiä on ollut vasta muutamana viime vuonna, lieneekö syynä hirvikannan lisääntyminen vai mistä johtunee. Huomasin samoillessani, että metsässä on vieläkin paljon mustikoita ja puolukoita, sieniä ei tosin ole kuin muutama siellä täällä.

Puutarhassa jotkun kukat vain jatkavat kukkimistaan ja uusia nuppuja puhkeaa. Kurkkujen ja kurpitsojen uudet kukat eivät ehdi enää tuottaa hedelmää, mutta yritystä näyttää olevan.



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Sunnuntain puuhastelua

Ostin kaupasta karitsan kyljyksiä (ensimmäisen kerran eläissäni), koska tuoretiskillä oli lähitilan karitsaa. Siitä valmistettu ateria onnistui niin hyvin, että pakko kertoa muillekin. 

Otin kyljykset huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi ennen paistamista. Kyljysten kaveriksi tein valkosipuliperunoita ilman kermaa. Tässäpä ohjeet.

Karitsan kyljykset

4 kpl kyljyksiä
dijon-sinappia
valkosipulin kynsi
tuoretta minttua
tuoretta persiljaa
suolaa
pippuria
korppujauhoja
voita paistamiseen

Ruokalusikalliseen dijon-sinappia sekoitetaan murskattu valkosipulin kynsi, minttu ja persilja. Kastetaan suolalla ja pippurilla maustetut kyljykset sinappiin ja sitten pyöräytetään korppujauhoissa. Paistetaan voissa muutama minuutti molemmin puolin. Kääräistään kyljykset folioon odottamaan.

Valkosipuliperunat

Perunalohkoja
valkosipulin kynsiä maun mukaan
tuoretta timjamia
suolaa
öljyä

Annetaan perunalohkojen "marinoitua" maustetussa öljyseoksessa pari tuntia, levitetään lohkot uunipellille, paistetaan kypsiksi 200 asteessa.




Ruokailun jälkeen kävin kävelemässä Naisten Pankin tempauksessa "kävele  naiselle ammatti". Sää oli suosiollinen ja kaloreita paloi viiden kilometrin reippaalla lenkillä. Ja vielä auringonlaskun kuva meren rannalta. Syksy jatkuu edelleen lämpimänä



lauantai 14. syyskuuta 2013

Kirjasta lippaaksi

Kaupan ja kulttuurin yönä askartelukerhomme kokoontui uuden askarteluteeman merkeissä. Aikoinaan YLEllä pyöri Kirppis-ohjelma hauskoine askarteluvinkkeineen. Sieltä aristojen kätköistä kaivoimme ohjeen kirjalippaan tekemiseksi, ohje löytyy täältä.

Kirppikseltä löysin sopivan paksun kirjan leikeltäväksi. Aluksi leikkasin peiliä varten sopivasti sivuja peilisyvennykseen. Liimasin peilin kanteen. Sitten olikin haasteellista leikata paksun kirjan sivuja, mattoveitsi lipsahti välillä eikä lopputuloksesta tullut aivan siistiä. Ehkä seuraavalla kerralla.

Kirjan leikkaus tehty
 Laitoin vihreää huopaa pohjalle ja reunoille kiinnittämään sivuja. Yritin liimata sivuna ohjeen mukaan mutta eipäs onnistunut kovin hyvin, luovuin siitä.




Kirjan kannen kuvan peitin vielä sopivasti.



Ja uudet askartelut mielessä. Vanhoista lusikoista olisi kiva tehdä koruja, ripustimia..... tai mitä nyt keksitäänkin.  Kaupan ja kulttuurin yö keräsi kaupunkiin valtavat yleisömäärät, kaupoissa oli sopivasti erikoistarjouksia vielä iltamyöhään.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Puutarhan syksyä

Päivät ovat vielä lämpimiä, mutta yöt jo kylmiä. Syksy tulee väistämättä. Leikkasin luumupuuta ja kirsikkapuuta (oikeastaan ne ovat kuin pensaita). Luumupuu teki vain muutaman hedelmän, siksi ajattelin vähän lyhentää kasvustoa, jospa ensi vuonna tulisi enemmän hedelmiä. Luulenpa, että leikkaan vielä muutaman alaoksan kokonaan pois. Katsotaan miten käy. Kirsikka on vasta  taimi, leikkasin vain muutaman verson pois, ettei kasva kovin leveäksi.

Luumupuu
Kirsikkapuun alku.
Olen seurannut gojimarjapensaan kasvua. Se kasvaa vähän vinksinvonksin ja kukkia on kovasti, pahaa pelkään etteivät raakileet ehdi valmistua tälle suvelle. Seuraavaksi täytyy miettiä (ottaa selvää), kuinka suojaan pensaan että se selviäisi seuraavasta talvesta.


Pelargoniat, rosmariini ja timjamit  otan pian sisätiloihin. Toivottavasti saan ne ainakin hetken aikaa kasvamaan. Timjamista toivoisin vielä uutta satoa.



Lyhtykoiso on pian valmis poimittavaksi maljakkoon.


torstai 5. syyskuuta 2013

Pataruokaa Taginessa

Prisman remonttimyynnissä oli paljon tuotteita alennuksessa. Sieltä bongasin Tagine-padan kympillä. Olin niin innostunut tästä hankinnasta, että piti heti tehdä pataruokaa. Resepti muotoutui sen mukaan, mitä oli kotona tarjolla.



Lihapata

500 g naudan lapaa, luutonta
1 kyssäkaali
kolme porkkanaa
4 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 pieni paprika (omasta puutarhasta)
ripaus kuivattua chiliä
mustapippuria
suolaa
tuoretta timjamia ja oreganoa

Paloittele lihat ja ruskista ne nopeasti voissa. Laita lihat, sipulit ja juurekset sekä mausteet Tagine-pataan. Kaada päälle lihalientä niin että lihat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta uunissa 150 asteessa noin kolme tuntia.

Lihapadan tarjosin keitettyjen ohrasuurimoiden kanssa.
 




Ja jälkiruokana maistui serkulta saamasta ternimaidosta tehty pannukakku: litra ternimaitoa, 3 dl maitoa, 1 kananmuna, spelttijauhoja ja vehnäjauhoja, suolaa ja sokeria. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi. Paistetaan 200 asteessa kunnes on kypsää.


maanantai 2. syyskuuta 2013

Aliarvostettu variksenmarja

No ainakin minä olen aikaisemmin hylkinyt variksenmarjaa. Eilen kävin ensimmäistä kertaa poimimassa variksenmarjoja, ja pahaksi onneksi alkoi sadekuuro - saalis jäi reiluun litraan. Marjojen poimintareissusta on kiittäminen Kotona bloggaajaa, hänellä on aina uusia ideoita niin ruokien kuin raaka-aneidenkin suhteen

Lisää tietoa varksenmarjasta saat esim täältä.

Keitin variksenmarjat hillosokerin kanssa, tuohon määrään laitoin noin kolmanneskilon sokeria. Siivilöin mehua jonkin verran pois ja sitten sauvasekoittimella soseutin vielä, niinpä hillosta tuli tasaisempaa. Sekä mehu että hillo maistuivat hyvältä. Marjojen poiminta-aikaa on koko syyskuu jopa lokakuu, niin että hyvin ehtii vielä poimimaan.

Kuvista tuli huonoja, vaikka yritin ottaa useamman otoksen. Kuten huomaatte, muutama mustikkakin on tullut riipiessä joukkoon.



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyskuu alkaa auringolla

Meillä on vietetty venetsialaisviikonloppua; veden, tulen ja valon juhlaa elikkä huvilakauden päättäjäisiä. Kaupungin keskustassa oli tarjolla monenmoista ohjelmaa. Lyhdyt koristivat rantoja ja pihoja.  Kesä vain jatkuu aurinkoisena.

Kaupungin salmen (suntti)  reunoilla paloivat lyhdyt ja vesisuihkut muuttivat väriään, tässä sattuu olemaan punainen suihku vuorossa.



Puutarhan pieniin ihmeisiin kuuluu tämä lilja, joka on vaihtanut paikkaansa (itsekseen) syysleimujen toiselle puolelle ja nyt elo-syyskuun vaihteessa puhkeaa kukkaan.



Tarhapäivänlilja on kukkinut koko kesän ja aina vain...

Astrantia major (Lars)  aloittaa toisen kukkimisen

Asterit ja leijonankidat ovat ahkeria syyskukkijoita, nämä olen kasvattanut simenestä

Kuukausimansikan satoa riittää ja riittää....

Jo kertaalleen kuihtunut äitienpäiväruusu puhkeaa kukkaan syyspäivien iloksi.

En ole istuttanut lopeliaa laattojen väliin. Tämä yksilö on saanut alkunsa ehkä viime kesän istutuksista; siemeniä on tippunut laatoituksen väliin. Tuuhea ja kaunis.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista