-

-

perjantai 28. joulukuuta 2012

Lopun alkua

Muutama viikko sitten minun piti hankkia kolme kukkapukettia. Siispä alan liikkeeseen. Mieleeni jäi ynseä palvelu. Kun kysyin neuvoja ja myyjän ehdotuksia, ei mikään sopinut. "Ei se taida käydä, voikohan sitä yhdistää noin, en usko että siitä tulee hyvä, voihan sitä noinkin, mitenkähän ne passaa, säilyyköhän ne.." Voi voi, mietin että mikä ihme tuota myyjää vaivaa. On tainnut nousta väärällä jalalla ylös vai mitä ongelmia. Hänhän on asiakaspalvelija. Kunnes se nyt selvisi minulle. Liike lopetetaan ja myyjä oli ehkä jo tuolloin irtisanottu. Käytös enteili lopun alkua.

Mutta loiko tuo myyjä hyvää kuvaa itsestään, vaikuttaako taannoinen käytös tulevien työtarjousten saamiseen. Tiedä häntä. Jokainen työnsä menettänyt on uuden ja tuntemattoman, toivottavasti  mielenkiintoisten haasteiden edessä. Siltikin, kannattaako sitä pahaa oloaan purkaa asiakkaisiin.

Tämänpäiväinen alennusmyyntiosotokseni maksoi kuusi euroa; 10 litraa kukkamultaa, jouluruusu ja betoniruukku.





lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulu

Pakkanen paukkuu ja joulun valot tuovat tunnelmaa niin sisällä kuin ulkona. Jouluvalmisteluni on tehty ja nyt hiljennytään vähitellen perinteiseen joulun viettoon; levätään, luetaan, syödään, käydään haudoilla ja joulukirkossa...

Amaryllis avaa kukkasiaan juuri joulun kynnyksellä


ja ovat ruusutkin kauniita joulukukkia



Hyvää ja rauhallista Joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Enkeleitä ja muuta mukavaa

Innostuin askartelemaan lisää joulukoristeita. Neulahuovutin muutaman enkelin, sydämiä ja tähtiä kuusen koristeiksi. Siispä nyt päätinkin, että hankin aidon joulukuusen jo noiden koristeidenkin takia. Pihallani on kaksi kaunista kuusta, siksi olen jahkaillut "sisäkuusen" kanssa.



Huovutuksessa en käyttänyt lainkaan vettä ja saippuaa, siksi nuo ovat melkoisen ilmavia.

Viime keväänä Ukrainan matkalta otin mukaani kiviä Mustanmeren rannalta läheltä Jaltaa. Nyt nuo kivet saivan tonttulakin päähänsä ja kuumaliimalla liimasin kivet yhteen. Eipä nuo lisää vaatetusta kaipaakaan.


Iltapuhteena tein vielä Herrasväen pikkuleipiä. Kuvassa pikkuleivät ovat Amerikan serkkuni tekemän puuritilän päällä. Mainio ritilä leivonnaisten kumoamiseen.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukoristeita

Askartelukerhon ideoiden pohjalta on syntynyt enkeleitä ja tähtiä. Tässä vanhoista, luetuista kirjoista tehtyjä enkeleitä. Sivu on vekitetty ja somittu yhteen puolenvälin yläpuolelta. "Siivet" liimattu ja kiiltokuvaenkeli keskelle. Näppäriä kuusenkoristeita.


Yksi huovutusenkelikin valmistui. Neulahuovutettu muottiin, näitä pitää tehdä lisää.


Paperitähti ikkunaan.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Kransseja, kransseja

Iloinen askartelukerhomme on jälleen kokoontunut ideoimaan uusia joulukoristeita. Ja löytyihän niitä ideoita ja osa jäi vielä muhimaan. Kerhon puuhapäivän kruunasi taas, kuten aina ennenkin, maukkaat kahvileivät ja upea lounas. - kiitos sisaremme tyttärille.

Divaani-lehdestä löytyi ohje joulukranssille, joka on tehty vanhan, jo kellastuneen kirjan sivuista. Leikattiin neljän terälehden kukkia ja pisteltiin niitä kolme päällekkäin nuppineuloilla styrox-renkaaseen. Ja tällainenhan siitä tuli, mitä värikkäämpi kirja sitä värikkäämpi kranssi.


Lisää askartelupäivän tuotoksista tuonnempana.

Havukranssini sai uuden ilmeen, kun poistin siitä ylimääräiset pallukat.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Ovikranssi

Vihdoinkin satoi hienoa pakkaslunta, nyt näyttää huomattavasti valoisammalta. Pakkasessa lumihiutaleet kimaltelevat. Hienoa. Siitä huolimatta päivälläkin on niin hämärää, ettei minun kamerani saa kunnolla valoa. Kuvassa eteisen valo loistaa lasin läpi. Joka tapauksessa otin kuvan ovikranssistani. Tuo kranssi on juuri näköiseni, en jaksa koskaan tuunata tasaista ja symmetristä. Koskee ehkä kaikkea käsillätekemääni, hätäinen luonne, sitähän se on. Luulen, että tuosta vielä otan punaiset pois. Täytyypäs vähän fiilistellä.


Adventinajan koristelu saa jatkua vähän kerrallaan jouluun saakka.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista