-

-

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kirsikasta luumuksi

Tänään saattoi nauttia lämpimästä säästä hiihtolenkillä. Ja aurinko oli jo sulattanut pälviä kaduillekin. Kevät on jo ovella ja innokkaana odottelen pihan lumien sulamista.

Takapihallani on luumupensas - tai alun perin pensaskirsikka.



Muutama vuosi sitten olin vierailulla Taalintehtaan kesäpaikalla (Näitä loma-asuntoja voit katsoa saaristoloma.net -osoitteesta.) ja siellä luhtitalontalon edessä olevan kiviaidan vierellä kasvoi pensasta. Asukkaiden mukaan pensaskirsikkaa, pensas näytti kasvavan villinä. Minulle ehdotettiin että voisin ottaa ”oksan” itselleni ja yrittää kasvattaa sitä 500 km pohjoisempana. Totta kai halusin kokeilla, ja niinpä kiskottiin maasta taimi, jossa tuskin oli edes juuria. Juurrutin sitä kotona vesiämpärissä ja istutin sitten pikku pihalleni.

Taimesta on muutamassa vuodessa kasvanut pensas. Viime kesänä pensas kukki ensimmäisen kerran. Ja koska minulle oli sanottu, että se on pensaskirsikka, niin en kiinnittänyt sen kummemmin huomiota kukkiin enkä myöskään pensaan lehtiin. Syksyllä pensaassa kehittyi hedelmiä. Ajattelin että onpas erikoisenmuotoisia kirsikoita ja vain yksittäin. Mutta en vielä silloinkaan mitään epäillyt, saattaahan kirsikoitakin olla monta eri lajia. Hedelmät kypsyivät ja olivat vaalean keltaisia. Silloin kyllä mietin, että mikä ihmeen kirsikkalaji? No, maistoin hedelmää ja mikä maku! Pensaassa kypsyi aivan ihania, makeita luumuja. Sain niitä viime syksynä vajaan litran.

Nyt pihallani kasvaa kaksi luumupuuta, tai oikeastaan pensasluumu ja luumupuu. Ostin viime kesänä luumupuun siinä uskossa, että minulla ei ole vielä luumua pihalla.

Myöhemmin keväällä selviää, ovatko kaikki istuttamani puut ja pensaat  juurtuneet ja saanko ihailla niitä kesällä. Lisäksi olen istuttanut noin sata kukkasipulia. Elleivät ne ole joutuneet myyrien suihin, pitäisi pihallani olla kukkaloistoa jo toukokuussa.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Isoäidin neliö

Luin paikallislehdestä jutun käsityörekasta, joka oli vieraillut Kokkolassa. Jutussa kerrottiin naisjoukosta, joka oli tekemässä isoäidin neliöistä peittoja. Harmi että missasin tuon käsityötapahtuman. En ole nimittäin koskaan virkannut näitä neliöitä. Mutta jutusta innostuneena aloin etsiä netistä ohjetta ja löysinkin Novitan sivuilta ohjeet. Nyt minulla on kasa neliöitä valmiina – ei aivan riittävästi torkkupeittoon, mutta kuitenkin. Pari vuotta sitten ostin huutokaupasta käsityökorin, joka oli täynnä erilaisia villalankoja. Nyt näille langoille löytyi käyttöä, kun pääsivät isoäidin neliöihin.

Mietinkin voisinko tehdä neliöistä laukun, ehkäpä. Varmaan virkkaan vielä lisää neliöitä myös torkkupeittoa varten. Hauskaa puuhaa. Toivottavasti virkkausintoni ei lopahda, onhan tämä myös erinomainen matkakäsityö - helppo tehdä ja kevyt kantaa.

Keskeneräisiä käsitöitä on muitakin kaapissa. Esimerkiksi tämä ristipistoliina odottaa vielä reunojen ompelua. Yritän saada sen valmiiksi pääsiäiseen mennessä.

torstai 24. helmikuuta 2011

Nimessä nostalgiaa

Blogissani tulen kirjoittaman silloin tällöin käsitöistäni, liikuntaharrastuksestani, matkoistani, rivitalopihani puutarhasta ja ehkä vähän sisustamisesta. En vielä tiedä, kuinka aikani riittää kirjoittamiseen. Jää nähtäväksi. 

Oppikouluvuosina 1960-luvun voimistelutunneilla (silloin liikuntatunneista käytettiin tuota nimeä) harrastettiin monenlaista liikuntaa; voimistelua, yleisurheilua, juoksua, suunnistusta, pesäpalloa, hiihtoa ja kansantansseja,  meilläpäin silloin tytöt eivät harrastaneet jalkapalloa eikä jääkiekkoa ja maaseudulla ei ollut keila-, uima- eikä palloiluhalleja.

Voimistelutunnilla opettaja kutsui meidät tamburiinin säestyksellä saliin ja siitä se alkoi – ensin lämmittely ....  vaihtoaskel hyppy, juoksua, vaihtoaskel hyppy, eteen, taakse.... Ryhti oli tärkeää ja liikkeet piti tehdä perusteellisesti. Vaikka olenkin ollut aina liikunnallinen, eivät voimistelutunnit tuntuneet silloin mitenkään mukavilta – oliko vain nuoren kapinaa. Jälkeenpäin ajateltuna niistä tunneista on jäänyt hyvä pohja, mistä ponnistaa. Aika kultaa muistot.

Siinä lyhyt perustelu, miksi blogini nimi on Vaihtoaskel hyppy. Vaihto- ja hyppyaskelin tämä elämäkin menee eteenpäin, joskus myös taaksepäin. Tämä blogin perustaminenkin tuntuu olevan melkoista hyppelyä.

Blogissani en palaa enää entisajan voimistelutunteihin.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista