torstai 28. tammikuuta 2016

Marttailu - iloa ja inspiraatiota

Muutama vuosi sitten liityin Marttoihin, osittain siksi että oli sopiva sieniretki tarjolla. Ja se oli hyvä päätös. Odotan aina innolla uuden lehden ilmestymistä ja luen lehden kannesta kanteen, vaikka yleensä vain selailen aikakauslehdet.

Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli muiden mielenkiintoisten, ja ruokajuttujen lisäksi taas hyviä vinkkejä kodin siistimiseen ja järjestämiseen. Otsikko oli tosi osuva: "Siistin kodin salaisuus ei ole jatkuva siivoaminen vaan perusteellinen järjestäminen". Siinäpä se. Jutussa annetaan hyviä vinkkeja järjestyksen pitoon: "aloita virkeänä ja varaa raivaamista varten tietty aika. Vie ylimääräiset tavarat heti roskiin tai kierrätykseen". Jutussa kerrotaan myös ammattijärjestäjistä. Eipä olisi muutama vuosi sitten osannut arvata, että tuollaisellekin ammatille on kysyntää.

Mutta miksi se aloittaminen on niin työlästä. Tiedän että minunkin pitäisi karsia tavaroita, järjestää paikkoja, vaikkei kodissani mitään kaaosta olekaan. Mutta sitku... kodin siivoukseni on aloittamista vaille valmis!

Hyvä vinkki on myös uunin puhdistukseen:
Käsittele mäntysuopaliuoksella; mäntysuopaa uuniin, levitetään tiskiharjalla, uuni 50 asteeseen. Kun suopa kuplii uuni pois päältä... pyyhi mäntysuopa pois veteen kostutetulla liinalla. Viimeistely vielä 2 rkl ruokasoodaa, 2 rkl suolaa ja 2 rkl lämmintä vettä - seoksella pyyhitään uunin pohja. Tämä täytyy kokeilla.

Marttailu kannattaa, tänään olisi paikallinen Marttailta - menen jos ehdin. http://www.martat.fi/

Kylvin maanantaina ensimmäiset chilipaprikat, käytin siemeninä kuivaamieni chilien siemeniä.

1 kommentti:

pappilanmummo kirjoitti...

Jo kylvöksiä? Ja marttailu taitaisi olla ihan mukava juttu mutta aikaa ei taida olla siihen.

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista