perjantai 3. heinäkuuta 2015

Lehtikaalen aikaan

Nyt ovat puutarhan lehtikaalet parhaimmillaan. Hyvin ovat kasvaneet harson alla. Vieressä muutama varsiselleri.


Tein ensimmäisen muhennoksen.

Lehtikaalimuhennoksen resepti (kuten aina määrät ovat näppituntumalla)

Lehtikaalta pilkotaan pannulle, jossa öljyä ja yksi valkosipulin kynsi. Paistoin noin 5 minuuttia. Lisäsin kermaa ja annoin hiljalleen muhia 10 minuuttia. Lisäsin sormisuolaa.


Maukasta muhennosta.

Puutarhassa kukkii nyt mm. leijonankita, joka on yksi kesäkukkalemppareistani. Myöskin päivänkakkara ja kurjenpolvi. Juhannusruusu aloittaa kukintansa ja toivonkin että kukkii vasta ensi viikolla, kun tarvitsisin kukat hääkoristeluun.





1 kommentti:

pappilanmummo kirjoitti...

Lehtikaalista näyttää saavan samalla tavalla muhennosta kuin mangoldistakin. Meillä ei ole lehtikaalia, mutta mangoldia on tulossa. Kaikki on myöhässä tänä vuonna, kylväminenkin. Hidastuvat kaikki toiminnat vähitellen, kun ikää kertyy!
Juhannusruusu on se paras ruusu!

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista