maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tampereella messuilla

Tampereen messuilla oli vähän kaikkea, eikä mitään tarpeeksi - minun mielestä. Puutarhamessuilta jäi vähän keskeneräinen vaikutelma, aivan kuin olisi vaan nopeasti pitänyt saada osasto pystyyn ja loppu onkin arvailujen varassa. Mutta jotakin sentään jäi mieleen ja ostettavaksi. Ostin monivuotisen timjamin ja laventelin sekä kylmänkukan, muutaman juurakon ja siemeniä pussikaupalla.

Taimet korkkareissa, no ehkä voisin kokeilla. Oli siellä käsilaukuissakin paljon istutuksia ......
Tällaisen köynnöstuen voisin tehdä risunpätkistä.

Yrttejä tykkään kasvattaa, oma yrttitarhani laajenee taas ainakin yhden kehikon verran.

Yrttipurkit vieressä olkikasassa, ei minun mielestä toimi.

Hauska idea lastenkutsuille, kukat pilleissä.

Tästä tykkäsin ja voisin ostaa omalle terassille, mutta koristelisin sohvan muhkeilla tyynyillä.

Minulta vielä yksi lava puuttuu, kiva idea terassipöydäksi.

Sen verran inspiroiduin messuista, että tartuin lapioon ja aloin laajentaa kukkapenkkejä ja yrttitarhaa. Ja taimia kasvaa sisällä jo liiankin paljon, on tomaattia, chiliä, selleriä, lehtikaalta, fenkolia ja kesäkukkia. Tulisipa pian kesä.

Tampereella kun oltiin niin patsaatkin olivat saaneet ajanmukaisen vaatetuksen.



Tulomatkalla junassa istuin duetto-plus -vaunussa (siis kasvot ikkunaan päin), niin Pohjanmaan metsä- ja peltoaukeilla näin hirviä, peuroja, fasaaneja, pupuja ja kurkia. Onneksi eivät olleet ihan radan varressa, etteivät jää junan alle.

Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista