perjantai 25. heinäkuuta 2014

Raumalaisia pitsejä ja ruukkimaisemia

Sisarustemme askartelukerhon kesäretki suuntautui tällä kertaa Raumale. Ja kohde oli valittu ihan oikein. Rauman vanha kaupunki on ihastuttava vanhoine taloineen, kapeine kujineen ja monine puoteineen ja kahviloineen. Siellä on osattu hyödyntää vanhan kaupungin miljöö oikealla tavalla. Kapeilla kujilla on hauska tepastella, tosin tällä kertaa ilma oli liian helteinen. Pitsiviikkojen aikaan Raumalla oli avoimia pihoja, pihakirppiksiä, taidenäyttelyitä, työnäytöksia ja tietysti pitsinäyttelyitä.

Voin suositella matkaa Raumalle ainakin nyt pitsiviikon aikaan.


Työpajaan voi osallistua sekä lapset että aikuiset.

Pikkushopissa suuri valikoima pitsejä.

Taidokkaita nyplättyjä pitsejä näyttelyssä.


Kirppis pihapiirissä

Kauniissa kivikirkossa oli urkukonsertti.
Ja retkellä pitää tietysti yöpyä. Tällä kertaa valitsimme Ahlströmin ruukkimiljöön yöpymispaikaksi. Täysin uusi tuttavuus ja oi miten ihastuttava. Huoneet olivat valoisia ja tilavia, samassa rakennuksessa oli myös täysin varusteltu keittiö käytettävissä. Jos kaipaat rauhallista  yöpymispaikkaa ja rauhoittavaa ympäristöä, valitse Noormarkussa sijaitseva Ahlströmin Ruukki, tässä kohteen nettisivut

Majoitusrakennus

Vehnäpelto aamun usvassa


Aamiais- ja lounaspaikka

Noormarkun vanha kivikirkko

Koivukuja Ahlströmin ruukin miljöössä.
Ja retkemme kotimatkan osuuteen kuului käynti Tuurin Kyläkaupassa. Se kauppakompleksi suosiostaan huolimatta ei saanut retkeläisten keskuudessa suurempia riemunkiljahduksia.

Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista